Kaiutinkotelon tekeminen

Sivun sisältöä muutettu viimeksi 3.7.2003.

Kaiutinelementtiä on turha syyttää, jos koteloa ei ole tehty kunnolla ja oikean mittaiseksi. Kotelon oikeaoppinen tekeminen ei ole mitään korkean älykkyyden hupia, vaan kaikki halukkaat pystyvät kyllä laskemaan ja onnistumaan kotelon teossa. Eikä mittojen noudattaminen aina ole pilkuntarkkaa. Pieniä prosenttimääriä voi muuttaa ilman, että ääni oleellisesti muuttuu. Seuraavassa on ohjeita, jotka ovat totta ja yleisesti alan harrastajien tiedossa. Jos joku asia askarruttaa, minulle voi lähettää postia.

Oikeanlainen elementti

Ensimmäinen asia on oikean elementin etsiminen. Mieti tarkkaan, minkä kokoisen kotelon haluat tehdä, mihin aiot valmista pakettia käyttää ja kuinka rajua kohtelua yhdistelmä joutuu kokemaan. Tarvitset siis varmistettua tietoa elementin Thiele/Small -parametreistä sekä ulkomitoista. Monet valmistajat antavat ehdotuksia koteloiden koolle ja mahdollisen refleksiputken halkaisijalle sekä pituudelle. Jos näitä ei ole valmiina, voit joko käyttää Internetistä löytyviä interaktiivisia suunnitteluohjelmia tai sitten käyttää esim. itse ylläpitämiäni sivuja, jotka koskevat suljettuja koteloita ja refleksikoteloita, ja antaa laskukoneelle vähän purtavaa. Ylläolevilta sivuilta löydät myös tietoa noiden kotelotyyppien eroista, joten saanet hyvän käsityksen siitä, kumpi sopii sinun tarkoituksiisi paremmin. Valmis suunnitteluohjelma, joka näyttää reaaliajassa muotoutuvan elementti-kotelo-yhdistelmän taajuusvasteen ja refleksiputken mitat, on esimerkiksi LinearTeamin sivuilla. Ohjelma on Interactive Speaker Desinger (ISD), ja se toimii java-pohjaisena.

Sen lisäksi että löydät oikean elementin, kannattaa saman tien napata vaikka samasta liikkeestä muut tarvittavat välineet. Näitä ovat esimerkiksi kantokahvat, kulmasuojat, päällystysmatto, elementin suojaritilä asennussarjoineen jne. Jos olet suunnittelemassa kokonaan itse tehtyä kaiutinsarjaa, jossa on useampi eri äänialueen elementti, joudut myös suunnittelemaan tarkoitukseen sopivan jakosuotimen, tai tyytyä käyttämään valmiita, lähes aina jokseenkin sopimattomia suodinkortteja.

Mikä materiaali?

Lastulevy on hyvä ja halpa ratkaisu, mutta varsin karun näköinen, jos sen päälle ei laita esimerkiksi mattoa tai muuta pinnoitusta. Lastulevyn neliöhinta on 5 euron kieppeillä, paksuudesta kovinkaan paljon riippumatta. Hyvin tuettuna lastulevykotelosta saa resonoimattoman äänen. Ilman tukia suurialaisilla sivuilla resonointia ilmenee helposti. Normaaleille pääkaiuttimille levyn paksuudeksi riittää 10-15 mm, mutta subwoofereille yli 18 millin paksuudet eivät ole mitään hulluutta.

Vaneri on vähän lastulevyä jäykempää, joten se ei periaatteessa tarvitse niin paljon tuentaa, mutta käytännössä vahvistuspalat ovat tarpeen. Neliöhinta muuttuu paksuuden mukaan, mutta hinta on joka tapauksessa suurempi kuin lastulevyn. Vaneri on pelkästään lakattunakin siistin näköinen, mutta tässäkin voi tehdä muuta käsittelyä aivan oman päänsä mukaan.

Jo parin vuosikymmenen ajan monien stereopakettivalmistajien yleinen linja on ollut tehdä kaiutinkotelot muovista. Pari milliä paksut seinämät resonoivat jo muutaman kymmenen desibelin voimakkuudella häiritsevästi, eikä mistään hifi-toistosta ole mitään toivoa. Sen sijaan jotkut ammattipuolen valmistajat ovat alkaneet hyödyntää ruiskuvalettuja, paksuseinäisiä muovikoteloita, joissa on tarpeeksi tiheä sisäinen tuenta. Nämäkin kotelot värähtelevät jonkun verran, mutta yleensä haittaa tästä tulee vasta alle 100 hertsin taajuuksilla. Etuna muovikoteloissa on suurien sarjojen edulliset tuotantokustannukset, koska ainoa suurempi toimenpide on muottiin puristus.

Levyjen leikkaus

Levyjen leikkaukseen mentäessä piirustuksen on oltava kokonaisuudessaan valmis. Levyt kannattaa leikkauttaa valmiiksi jossakin liikkeessä, sillä muutaman millin virhe tai keskiviivan molemmin puolin kiemurtava sisäreuna varmasti harmittaa kotelon seinämiä asennettaessa. Mutta jos kotoa löytyy tarpeeksi tarkka ja terävä sirkkeli, areena on vapaa. Käytännön vinkki: milli ylimääräistä jokaiseen mittaan, joka jää "kehysten" sisäpuolelle. Esimerkiksi etulevy, joka upotetaan sivu- ja kansilevyjen väliin, jää usein liian pieneksi, koska liimasaumat lisäävät mittoja. Se kymmenesosa, mikä siitä millistä jää yli, on helppo hioa pois vaikka käsin. Viivat piirretään levyyn, eikä sahata "suunnilleen tuosta". Tarkkuuteen todellakin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä virheistä tulee ongelmia jatkossa. Ja vaikka niistä ei rakentamisen puolesta mitään ongelmaa olisikaan, ulkonäköön ja äänentoistoon ne yleensä vaikuttavat negatiivisesti.

Aukkojen teko

Elementtien ja refleksiputkien aukot voi tehdä monella tavalla, mutta siistein ja tarkin tulos saadaan yläjyrsimellä, jossa on terävä terä. Toinen tapa on pistosahan käyttö, mutta sen käyttö vaatii kaksi ihmistä, joista toinen imuroi puruja pois levyn päältä toisen sahatessa. Lisäksi tarkkuus kärsii vapisevasta kädestä. Kolmas tapa on porakoneen reikäpora, jolla saa pieniä aukkoja melkein helpommalla kuin yläjyrsimellä. Muista myös muiden osien vaatimien reikien teko. Kun aukot on leikattu, kannattaa sovittaa elementit paikalleen, ja jos lopputulos on hyvä, siirrytään seuraavaan vaiheeseen.

Tuenta

Samalla kun leikkaa vaneria, saa jäännöspaloista sopivan levyisiä palasia, jotka soveltuvat täydellisesti tuentaan. Lastulevyn kanssa asia on jo toinen, sillä se murtuu helposti ohuina suikaleina. Tarpeeksi paksu levy soveltuu tähän hommaan. Tukien sijoittuminen on hyvä katsoa etukäteen, että voi tarvittaessa korjata kohtia. Vaarana on, että laittaa tukipalan liian lähelle elementin aukkoa, jolloin elementti ei mahdu paikalleen. Painotan tukia siksi, että ne voivat yksistään määrätä, onko lopullinen ääni puhdas vai "saastunut" kotelonseinämien resonoidessa väärässä vaiheessa ja väärällä taajuudella. Huolellisuus säästää monelta kiroilulta...

Levyjen kokoaminen

Levyt saa helpoiten kiinni toisiinsa pienellä ja suorakulmaisella puupalikalla, jossa on 3 ruuvinreikää. Kahdella niistä ruuvataan palikka kiinni yhteen levyyn (liimaa väliin!), ja yhdellä saadaan toinen levy tukevasti kiinni. Varaa tarpeeksi ruuveja, ja pidä huoli siitä, että ruuvi ulottuu tukipalikasta levyn keskiosan yli. Kotelon kokoaminen tapahtuu parhaiten siten, että kokoaa aluksi kolme levyä, jonka jälkeen laittaa tuet paikoilleen niiltä osin, kuin on mahdollista. Sitten loput levyt ja samalla tukien kiinnittäminen. Levyjen saumoihin laitetaan runsaasti liimaa, jotta vältytään vuodoilta. Kaiutinkotelon on oltava erittäin tiivis, vaikka se olisikin refleksimalli. Yhden litran liimapurkki riittää monen suurenkin kotelon tekemiseen. Ilman erillisiä puristimia koteloa on joskus vaikea saada asettumaan paikoilleen liiman lisäyksen jälkeen, joten niitä kannattaa olla lähistöllä muutama kappale.

Tiivistäminen

Kaikki saumat on hyvä vielä liimauksen jälkeen tiivistää uudella liimakerroksella tai silikonilla. Molemmat ovat aivan yhtä hyviä tapoja. Tärkeintä on tiiviys. Elementin ja muiden osien tiivistämisestä puhutaan tuonnempana.

Hiominen

Ennen loppuhiomista kannattaa tarkistaa, että kaikille kiinnitettäville osille on porattu alkureiät. Ilman alkureikiä monet ruuvit vaativat kohtuuttoman paljon vääntövoimaa etenkin vanerilevyissä. Oli kaiutin tarkoitettu mihin hommaan tahansa, se kannattaa hioa ainakin yhdellä karkeusnumerolla. Kotikaiuttimet voi hioa vaikka numeroon 240 asti, sillä silloin etenkin pienistä pinnoista tulee oikein siistit. Lastulevyn kanssa asia on jälleen vähän toinen, mutta itse kokeilemalla löytää mieleisensä lopputuloksen. Pintakäsittelystä on kerrottu sivuhuomautuksin edellä, joten sitä ei käsitellä erikseen. Eikä siihen ole ainoita oikeita tapoja, toisin kuin näihin muihin kohtiin. Kun hiominen on saatu valmiiksi, eikä koteloon tehdä enää muuta puutyötä, kannattaa ehdottomasti imuroida pölyt pois ja mahdollisuuksien mukaan vielä painepuhaltimella varmistaa irtonaisten puunpurujen poisto.

Osien asentaminen

Bassorefleksikoteloissa refleksiputki on yleensä järkevämpää asentaa ennen elementtiä, sillä se vaatii hieman enemmän vaivaa. Paras vaihtoehto olisi asentaa putki kotelon sisäpuolelta ulospäin, jolloin sisäpintaan tulee ilmatiivis liimakerros, mutta joskus putkea ei mahdu kunnolla käsittelemään levyjen sisäpuolella. Putken kiinnitystä voi vielä parantaa pienillä nauloilla tai niiteillä, mutta pelkkä liimakin on riittävä useimmissa tapauksissa. Muut pikkuosat, kuten liitinpaneelit, kantokahvat ja jakosuotimet kannattaa asentaa seuraavaksi. Aseta sitten kaiutinelementti paikalleen ja leikkaa oikean kokoinen pala tiivistysnauhaa, joka estää painevärähtelyt. Vaikka ruuvit vääntää kuinka kireälle tahansa, ei rakoja voi peittää koko alueelta, sillä metallikehyksillä on taipumusta hieman väännehtiä ruuvien paineessa. Kokemuksesta tiedän, että elementin ja kotelon välistä tuleva surina on todella ärsyttävää. Myös muoviset kantokahvat ovat yksi ärsyttävä yksityiskohta, jotka kyllä huomaa äänestä, jos niiden reunoihin ei laita tiivistysnauhaa. Jos käytät mattopäällystettä, et välttämättä tarvitse erillistä tiivistettä, sillä matto asettuu elementin laipan alle tiiviisti. Kun sitten olet laittanut mahdollisen suojaritilän paikalleen, sinulla onkin jo valmis kaiutin kokeiltavaksi.

[< takaisin ]

Rami Aikio
1999 - 2004