PA-teoria

Sivun sisältöä muutettu viimeksi 3.7.2003.

Mitä PA on

PA on lyhenne, joka tulee sanoista Public Address. Joissakin yhteyksissä ilmoitetaan lyhenteen tulevan sanoista Public Audio, jota se nykyään enemmänkin on. Suomennettuna tarkoitetaan julkista sektoria, toisin sanoen julkista äänentoistoa. Megafonia ei vielä tähän ryhmään kannata laskea, mutta esim. kotistereot mikrofonilla ja vaikka CD-soittimella kuuluu, jos niitä käytetään julkisella paikalla.

PA-lyhenteellä ei ole tässä yhteydessä mitään tekemistä erään toisen vastaavan lyhenteen kanssa! Vaikka useimmat muusikot (kuulemma) tuollaisia usein ovatkin, äänentoiston ammattilaiset eivät.

Erot normaaliin stereolaitteistoon

PA-kaiuttimet ovat liikkuvalta pinta-alaltaan huomattavasti kotikaiuttimia suurempia. Suurempi pinta-ala siirtää enemmän ilmaa, joten ääni kantaa pitemmälle. Lisäksi PA-kaiuttimet ovat kotikaiuttimia herkempiä. Kaiuttimen hyötysuhdetta on siis korotettu huomattavasti normaalista kaiuttimesta. Valitettavasti korotus tapahtuu usein äänen laadun kustannuksella, sillä julkisessa äänentoistossa haetaan harvoin High End -tyylistä toistoa. Tarpeeksi suuri tai sitäkin suurempi äänenpaine on tärkeämpää. Suurimmat toistovasteen piikit saadaan helposti ekvalisaattoreilla piiloon.

Kun ääntä toistetaan ulkona, tarvitaan noin satakertainen (+20 dB) tehon verrattuna sisätiloihin. Jos sisätiloissa riittää 100 watin vahvistin, pitää ulos viedä vahvistintehoa useita, jopa kymmeniä kilowatteja. Kaiuttimien suurempi herkkyys tietenkin vähentää tehontarvetta. Kotikaiuttimia pitäisi syöttää ulkotiloissa sellaisista vahvistimista, että virkavalta tulisi tarkistamaan, onko kyseessä joku jättimäinen ase ihmiskuntaa vastaan. Vaikka loputonta tehoa olisikin tarjolla, kotikaiuttimen elementit eivät ole suunniteltu jatkuvaan käyttöön äärirajoilla.

PA-laitteisto

Kaikki PA-laitteistot noudattavat pääpiirteissään samoja osia, mutta ylimääräisiä laitteita ja tehoeroja löytyy. Yksinkertaisin mahdollinen PA-laitteisto saadaan mikrofonista ja aktiivikaiuttimesta, jossa siis on sisäänrakennettu esi- ja päätevahvistin kaiuttimineen. Suurien kesäfestareiden laitepinoista sieltäkin löytyvät soittimet, mikrofonit, mikserit, vahvistimet ja kaiuttimet. Mutta lisäksi sieltä löytyy efektilaitteita, ekvalisaattoreita, kompressoreja, limittereitä jne. Efektilaitteisiin luetaan phaserit, kaikulaitteet, viivelaitteet (delay, chorus) jne. Useimmat konsertinjärjestäjät vuokraavat laitteensa joltakin äänentoiston toimittajalta, sillä tällainen laitepino olohuoneen nurkassa tuottaa vain harmia, eikä kovinkaan nopeasti maksa itseään takaisin, jos sitä käytetään vain kesäaikana.

Laitteiden järjestys

Jos tiedät, miten kytket stereosi (ilman ohjeita, huom!) yhteen, niin että saat äänen kuulumaan oikeasta kanavasta ilman säröä ja yritys/erehdys-tekniikkaa käyttämättä, osaat luultavasti kasata PA-laitteistonkin. Ainoa asia, mikä on huomioitava, on laitteiston järjestys. Se poikkeaa jossakin määrin stereoista. Alla olevassa kaaviossa on tyypillinen järjestys. Suluissa on mainittu joitakin vaativampien esiintyjien lisälaitteita.

- 1 mikrofoni
(erillinen etuvahvistin)
- 2 insert-efekti (kytketään mikserin insert-liittimeen)
(kanavakohtaiset ekvalisaattorit, kompressorit, muut efektit)
- 3 mikseri
(monitoriekvalisaattorit, -vahvistimet ja -kaiuttimet soittajille itselleen)
- 4 master-ekvalisaattori (=taajuuskorjain)
- 5 kompressori/limitteri
(kaiutinprosessorit, tehonrajoittimet, kaiutinviiveet, jakosuotimet, efektit)
- 6 päätevahvistin (monesti useampia, eri taajuuksille omansa)
- 7 kaiutin (full range -kaiutin tai useampi eri äänialueiden erikoiskaiuttimia)

Mikrofonin tilalla voi ihan yhtä hyvin olla instrumentti tai jokin niistä monista äänitallenteiden soittajista, jolloin signaali mikseriin voidaan esim. kitaran ja basson kohdalla ottaa soittajan oman vahvistimen kautta linjatasoisena. Mitään muuta eroa mikrofoniin ei ole.

Jotkut pidemmän aikaa musiikkialalla olleet laittavat vielä ennen mikseriä esivahvistimen, sillä joissakin laadukkaissakin miksereissä mikrofoniliitäntä kohisee tai ei itsessään miellytä jotakuta. Kaikki efektit (kaiut, phaserit, delayt jne), joita ei ole ahdettu mikin ja mikserin väliin insert-prosessoreiksi, laitetaan mikserin AUX- tai Effect out-liittimiin. Signaali tuodaan käsiteltynä sitten takaisin yhteen tuloliitäntään tai Effect return-liittimiin. Mikserin jälkeen laitetaan pääekvalisaattorit, joilla ympäristön ja kaiuttimien yhteensopivuus voidaan maksimoida ja kiertoilmiö minimoida. Kompressorit ja limitterit pitävät huolta, ettei signaali pääse liian suureksi ja näin ollen tuhoamaan laitteiston loppupäätä. Monesti mikserin jälkeen laitetaan myös laitteita, jotka eriyttävät erityisesti basso- ja yläkeskiääniä (enhancerit jne.).

Tärkeitä asioita

PA-laitteisto täytyy aina kytkeä päälle ja pois tietyssä järjestyksessä, sillä väärässä järjestyksessä käynnistetyt laitteet saattavat vahingoittaa etenkin keskiäänikaiuttimia. Oikeassa käynnistysjärjestyksessä kytketään ensin päälle kaikki efektit, kompressorit/limitterit ja mikseri. Tärkein muistettava asia on kuitenkin, että päätteet kytketään päälle viimeisenä ja voimakkuussäädöt minimissä. Näin se -thumps- ilmiö saadaan minimoitua. Mitään laitteita ei saa nykäistä irti toisesta ilman, että kyseisen liitännän voimakkuus on minimissään.

Kiertoilmiö saadaan minimoitua ekvalisaattoreilla, mutta vain, jos ne ovat oikein säädettyjä. Yksinkertainen tapa tehdä äänestä mahdollisimman hyvänkuuloinen on korvakuulolta säätäminen. Joku tietty CD vain soimaan ja oman korvan mukaan taajuuksia sinne ja tänne. Mutta ei ihan miten sattuu. Toisiltakin tietenkin voi kysyä mielipidettä, sillä kaikkea ei välttämättä huomaa itse. Ekvalisointi on muuten yksi niistä asioista, joka näyttää olevan miksaajien keskuudessa vähiten miellyttävä homma, ja siksipä se jätetäänkin usein tekemättä tai sitten se tehdään päin seiniä.

Jos päätevahvistimesi clip- tai peak-valot vilkkuvat yhtenään, pidät tasoja liian korkealla. Päätteesi ylikuumenee/sammuu/pimenee, ellei siinä ole sisäänrakennettuja rajoittimia juuri tällaisten tapausten varalta. Toinen seuraus saattaa olla kaiuttimien hajoaminen liian suuren särön takia. Jos esimerkiksi puhe ei kuulu perille asti, ei kannata lisätä voimakkuutta, vaan käyttää ekvalisaattoria. Puhe selvenee huomattavasti, kun nostaa hieman 2-4 kilohertsin taajuuksia, eikä lisää tehoa tarvita kovinkaan paljon. Sattumalta sama taajuusalue on kierron suhteen kaikkein vaikein.

Yli 110 desibelin voimakkuuksia ei kannata suosia, sillä ne ovat jo häiritsevän isoja. Tietenkin jos haluat kansallisia kuulonsuojausliittoja julistamaan totuutta tilaisuuteesi, siitä vaan. Yleisökään ei välttämättä pidä ihan älyttömästä äänenpaineesta. Toisaalta liian pieni äänenvoimakkuus saattaa johtaa jopa yleisön litistymiseen, kun kaikki haluavat päästä mahdollisimman lähelle kaiuttimia tai esiintyjää. Suomessa tällaista harvemmin tapahtuu.

Kaaviokuva yksinkertaisesta PA-laitteistosta (mikserivahvistimella)
Kaaviokuva suuresta PA-laitteistosta (erilliset laitteet)

[< takaisin ]

Rami Aikio
1999 - 2004