< ..>

Muistatko, mitä tapahtui tuolloin - minulla ei ole mitään mielikuvaa asiasta...:

"Tuntuu myös siltä, että mikään maailmassa ei muutu". Tämän lehden pääkirjoituksessani toivoin 14 vuotta sitten lääketeollisuuden pääsevän eroon markkinoinnin ylilyönneistä vuotta aiemmin annetun EY-direktiivin määräysten seurauksena. Lääketeollisuus oli tuolloin juuri uudistanut omat sisäiset valvontasääntönsä, joita on sittemmin korjailtu useampaankin kertaan. Lääkelaitoksen näkökulmasta odotin - ehkä sinisilmäisesti - että lääkevalvonnan painopistettä ei tarvitsisi siirtää lääkemarkkinoinnin ohjaukseen." - H.Wahlroos TABU 2/2007 pääkirjoitus -

 

Olisi mukava kuulla, mitä Sinulle kuuluu nykyään. Löysin vanhan jutin, mitä en muuta, mutta tänään vain tuntui siltä, et edes yksi sivu olisi siivottava. Kirjoita joskus, voisin lisätä kommentteja ja linkkejä tänne.

"1. Taustaa ja taudin puhkeaminen

"Ollessani 80-90 luvun taitteessa muutaman vuoden päälle 20-vuotias, aloin tuntea itseni työssä ja vapaa-ajallani jatkuvasti oudon väsyneeksi. Ystävätkin ihmettelivät, kun saatoin viikonloppuisin nukkua vuorokaudenkin mittaisia unia enkä jaksanut lähteä juhlimaan. Pientä kuumeilua sekä löysää että vuoroin kovaa ulostetta piti usein yllä. Aamulla ennen töihinlähtöä kävin 2-3 kertaa vessassa eikä suoli tuntunut kuitenkaan tyhjentyneen. Jo vuosia aiemminkin vatsani oli ollut usein erittäin turvonnut ja kärsin poikkeuksellisista ilmavaivoista. Ymmärsin kyllä tiettyjen ruoka-aineiden vaikutuksen kaasunmuodostukseen mutta siihen se jäi, enkä oikeastaan asiasta mitään ongelmia ottanut. Isälläni oli ollut myös saman tapaisia lieviä oireita kertomansa mukaan lähes koko ikänsä ja ajattelin kyseessä olevan vain jonkinlaisen "herkkävatsaisen sukuvian" , jota ei niin erikoisen vakavasti kannattanut ottaa. Tätä tilaani kesti joitakin vuosia ilman mitään tutkimuksia tai lääkityksiä. Pärjäsinhän minä kuitenkin mielestäni ihan ok.

Jossain vaiheessa myöhemmin jo kivuliaatkin WC-käynnit muuttuivat krooniseksi löysyydeksi/ripuliksi. Uloste oli jatkuvasti mustaa/punaista sekä podin jatkuvaa lämpöilyä ja kovaa väsymystä. Tässä vaiheessa ymmärsin mustan värin johtuvan maksoittuneesta verestä eikä kaikki voinut todellakaan olla hyvin. Minulla oli oltava siis verenvuotoa jossain suolistossa.

Kävin terveyskeskuslääkärin vastaanotolla ja hän teki nopean diagnoosin: Vuotavat peräpukamat. Ulosteviljelyssä ei näkynyt mitään, joten lääkäri tulkitsi vaivani toiminnalliseksi vatsahäiriöksi ja määräsi hoidoksi ripulilääkettä. Mainitsin samaisella vastaanotolla hänelle kärsineeni jo pitkään em. vaivoista, mutta asia jäi kuitenkin siihen hänen passittaessaan minut ulos. Sinnittelin jatkossa vain oireideni kanssa ymmärtämättä asian vakavuutta. Ei kait minua sen kummempi sitten kuitenkaan vaivannut, kun terveyskeskuslääkärikin oli niin sanonut. Väärässä olin.

Vuodenvaihteessa 91-92 tilanne muuttui nopeasti jo pahaksi. Kuume pysytteli jatkuvasti 38-39 asteen välillä ja kaikki syömiseni pahensi välittömästi oloani. Kaikki ateriat tulivat mustana ripulina ulos. Alavatsaa kouristeli voimakkaasti ja lopetin syömisen täysin. Ripulointi jatkui n. 20 krt/vrk pelkkänä verenä. Tätä "katselin" muutaman päivän ja lopulta eräänä yönä lähdin taksilla sairaalan päivystyspoliklinikalle ja minut otettiin välittömästi osastolle. Sen yön muistan elämäni. Ripuloin pelkkää verta kuin ämpäristä kaataen kymmeniä kertoja aamuun asti. Silloin ajattelin kuolevani kohta. Täysi työ oli päästä sängystä vessaan ja takaisin pyörtymättä.

Seuraavana aamuna elämäni ehkä tuskallisin kokemus, ilman mitään kipulääkitystä tehty kolonoskopia osoitti koko paksusuolen totaalisen tulehduksen erittäin pahoine muutoksineen ja verenvuotoineen. Koepalat osoittivat taudiksi ulseratiivisen koliitin (CU). Makasin muutaman viikon sisätautiosastolla mm. vahvassa suonensisäisessä kortisoni- ja antibioottilääkityksessä. Sain lisäksi useita pusseja verta suoraan suoneen Hb:n laskettua hälyttävän alas. Kuumeen ja CRP-arvojen laskettua minut kotiutettiin ja määrättiin kortisonia laskevin annoksin kotihoidoksi.

Kotioloissa laskin kortisonia ohjeiden mukaan ja kului ehkä kuukausi-kaksi palatessani suoraan osastolle samassa kunnossa, kun olin sinne alunperin mennyt. Sairaanhoitaja sanoi ensi sanoikseen henkilökunnan odottaneenkin minua kohta takaisin.

Tällä kertaa eivät tukevatkaan lääkitykset ja tiputukset antaneet enää käytännössä mitään vastetta. Kieltäydyin kaikista tarjotuista aterioista, koska ne vain pahensivat oloani. Ripuloin verta päivät ja yöt. Tehtiin taas uusi tuskallinen kolonoskopia. Muutaman päivän kuluttua aamulla lääkäri tuli sairaalapetini viereen ja ilmoitti, että nyt on pakko poistaa pikaisesti paksusuoleni päivystysleikkauksella, koska konservatiivinen lääkehoito ei enää tehoa ja tilani on todella huono. Tehtäisiin välittömästi ohutsuoliavanne ja myöhemmin j-pussileikkaus yleiskunnon parannuttua. Niin sitä lähdettiin sängyssä maaten kirurgian klinikalle pää pettyneen sekavana tunteesta, että näin tässä sitten lopulta kävi."

 

2. Päivystys-avanneleikkaus ja myöhempi j-pussileikkaus

Seuraavana päivänä minut siis leikattiin paksu-ja peräsuolen osalta ohutsuolipotilaaksi avanteella ja jäljelle jätettiin vain rectum kaksinkerroin taitettuna myöhempää j-pussileikkausta varten. Tästä leikkauksesta tai valmisteluista minulla ei ole mitään muistikuvaa, koska olin niin sekaisin myrkytystilani vuoksi myös päästäni.

Leikkauksen jälkeen yleiskuntoni CRP-arvoineen alkoi kohota silmissä onneksi heti toimenpiteen jälkeisinä päivinä. Toki olin masentunut mahallani olevasta "paskapussista", jota tyhjentelin ehkä 7-10 kertaa vuorokaudessa vesimäisestä ohutsuolieritteestä. Kotiuduttuani se kesä kului kuitenkin aivan kohtuullisen mukavasti rajoitteistani huolimatta myös jotenkuten mökkioloissakin. Rectum tosin eritteli n. kerran päivässä todella pahanhajuista limaa pöntöllä.

Itse j-pussileikkaus oli sovittu yllätys-yllätys tehtäväksi n. 3 kk päästä juuri syntymäpäivänäni loppukesästä ja se toi tiettyä mieltä piristävää tulevaisuudenuskoa. Tosin pelkäsin leikkausta aika tavalla etukäteen. Varsinkin leikkausta edeltävänä iltana iski pahemman kerran pelottava epätietoisuus ja pelko.

Aamun suora J-pussileikkaus (ilman väliaikaista, suojaavaa avannetta) meni sinänsä ilman komplikaatioita. Leikkaussaliin sängyllä maaten mennessä ajeltiin ihokarvat etukäteen ja annettiin rauhoittavaa (ehkä Diapam) esilääkitykseksi. Kyseessä ei ole todellakaan mikään esim. umpisuolen poistoleikkaukseen verrattava toimenpide, vaan todella vaativa ja erikoisosaamista vaativa leikkaus, joka vie ammattilaisilta tunteja. Minut asetettiin leikkauspöydällä synnytysasentoon selälleen ja jalat ylösnostettuina koukkuun. Anestesialääkäri asetti leikkauspöydällä happinaamarin tapaisen "vehkeen" kasvoilleni ja kertoili jotain ympäripyöreää. En muista mitä. Ennen kuin ehdin vastata alkuunkaan hänelle tai edes laskea kymmeneen, oli taju täysin pois.

Leikkauksesta minulla ei ole tietenkään mitään tietoa. Muutama ensimmäinen päivä kului painellessa kipupumppua, joka annosteli suoraan suoneen opiaattia (Oxanest) oman tarpeen mukaan ja uni maistui huumehorroksessa. Ylösnousu kahtena ensimmäisenä päivänä sairaalapedistä istuallekin oli aika huteraa puhumattakaan sairaanhoitajien taluttaessa parin metrin päähän kasvojenpesuun. Vaarana oli myös hoitajien kertoma Oxanestin aiheuttama hengityksen lamaantuminen ja riski keuhko-ongelmiin. Hoitona oli useasti päivittäin keuhkojen kuormittaminen vesipullojumpalla, jossa puhalsin ilmaa pillillä vedellä täytettyyn pulloon.

Ehkä kolmen päivän kuluttua tästä alettiin tarjoilla kevyttä nestemäistä ravintoa suun kautta ja samalla "tipat" poistettiin. Suun kautta nautitusta ravinnosta ja ongelmista seuraavassa osiossa.

...jatkuu, kun ehtii. Kiitos tekstistä! ---- onneksi et menehtynyt silloin reilut 10 vuotta sitten:-)

(Mulla oli kauan aikaa kone jumissa eikä sopivaa ohjelmaa, millä sivuja siivota, eikä aikaa jatkaa tätä. Jos lähetit postia, en varmaan koskaan saanut sitä, jos tästä puuttuu jatko. Laita nyt tulemaan... Sori, ettei edes osoitteet ole tallessa enää...)

 

"...Yhtäkkiä näyttää siltä, että lääketeollisuuden ensisijaisena tavoitteena on päästä kaikin tavoin "kuluttajan iholle", myös reseptilääkkeiden markkinoinnissa. Hyvää tarkoittavan sairaus- ja oirelähtöisen viestinnän avulla kuluttajat ohjataan lääkeyhtiöiden nettisivuille ja lääkäreiden vastaanotoille; lääkehän löytyy melkein oireeseen kuin oireeseen. Mielikuvat lääkkeiden arkipäiväisestä tarpeesta normaalissa elämässä ovat osa yhteiskunnan medikalisoitumista.... Niin tai näin, reseptilääkkeiden markkinointi väestölle on kiellettyä"... -H.Wahlroosin tekstistä TABU-lehdessä 2/2007-

 

Tämä sivu on osa suurempaa kokonaisuutta

Sivun alkuun