Lasagne

En laita tarkkoja mittoja tähän, sillä ne riippuu just astian koosta ja tarvikkeiden määrästä, omasta mausta ja siitä, millaisella ruokavaliolla kukin sattuu olemaan. Lasagnelevypakkauksissa on yleensä sopivat määrät, mutta huomasin juuri, että mun lasagne on melkoinen karppiversio, kun isoon laatikkoon meni 2 pakettia luomujauhelihaa, 1 paketti luomutomaattimurskaa (Pirkka hyvä) monta pakettia luomukutun maidosta tehtyä tuorejuustoa, joka ei ole suolaista, ei siis fetaa, mutta luomuedamia voi käyttä hyvin. Juustohan raastetaan ja sulatetaan kattilassa, johon laitetaan ensin voita, hämmennetään koko ajan, ettei se missään tapauksessa jymähdä kattilan pohjaan kiinni. Sen estämiseksi voi laittaa muutaman saman kokoisen kolikon kattilan ja lieden väliin, (...kunhan ne ei naarmuta liettä pilalle!)

Parasta olisi spelttipasta, mutta kun ei minulla sitä omatekoista ole, ostin täysjyvälasagnea, vaikka sekin täytyisi mieluiten olla luomuviljasta tehtyä. En tiedä, onko sellaista kotimaista olemassa, mutta italialaista ainakin löytyy kaupoista.

Aloita lasagnen teko kastikkeella. Sen voit tehdä jauhelihasta tai vaikkapa tonnikalasta. Monissa ohjeissa lisätään sieniä, mutta muista aina, että kaikkien maha ei sulata sienisokeria, joten kaikenlaiset lisukkeet, joissa on esim hiivauutteita, kannattaa jättää pois. Yleensä lasagne sopiikin useimmille, mutta esimerkiksi itselleni ei käy sellainen, mihin on laitettu aromisuolaa tai Pan-suolaa. Yhtään ei voi sen takia ottaa, vaikka kuinka haluaisi, sillä migreeni tulee niistä.

Ihan hirvittävän huono ohje on siis tuossa mun paketin kyljessä, mutta lasagnen rakennusohje on siinä ja paistolämpötila 175 astetta ja 50 min. Minun lasagnessa lihakerrokset ovat kai aika paksuja, kun vuokaan ei mahtunut kuin 3 kerrosta lasagnelevyjä;-)

Juustokastike kumotaan ihan päällimmäiseksi kerrokseksi. Ihan täyteen vuokaa ei siksi pidä latoa - levyt turpoaa ja uuni sotkeentuu, jos ei tuota huomioi.

Mausteena käytin luomuisia valintoja: viherpippuria lihaan, mustapippuria juustokastikkeeseen. Mitään teollisia tuorejuustoja, missä on jotain fosfaattia, en käytä koskaan, sillä liika fosfaatti aiheuttaa osteoporoosia ja estää ravinteiden imeytymistä. Kevytjutut aiheuttaa ummetusta, samoin kuin se aine, mitä yleensä juustoissa on...

Jos lasagnea ei voi syödä siksi, että on allerginen lehmän maidon proteiinille, kannattaa tavallisen juuston tilalla käyttää kutunjuustoja. Juustokastikkeeseen ei ole pakko laittaa maitoa ollenkaan eikä vehnäsuuruskaan ole välttämätön, mutta luomukevytmaitoa, jos sopii.

Luomukutunmaidosta tehtyä tuorejuustoa, mitä käytin lasagneen, löytyy Helsingissä Ruohonjuuresta Hakaniemen kauppahallin Lentävästä Lehmästä, Seinäjoella ja Porissa jostakin ekokaupasta. Levillä sitä saa K5- ravintolassa:-). Sinkkosen tekemään luomuleipäjuustoon ihastuin jo paljon aikaisemmin. Pizzassakin kys juusto on aivan ihanaa - kannattaisi kokeilla. Sen voi pakastaa ja raastaa sitten vähän sulaneena sapuskoihin. Petri Sinkkonen varmaan kertoo itse lisää ja toimittaa juustoja kysyjille enemmänkin - kysy: 040-7794 894

Tämä sivu on osa suurempaa kokonaisuutta