"...Ei ole mitään ylivaltiasta voimaa, joka päättää ja tekee asioita meidän puolestamme ja kantaa vastuun meidän elämästämme. On kaikkiallinen henki, kutsuttakoon sitä sitten millä nimellä tahansa, energia, joka on kaiken materiankin synnyttänyt voima. Energia, josta hyvin tiedämme, että se ei koskaan häviä, eikä sitä voi myöskään luoda." - J.Manderbacka -
Tiedetään, että kerran hankittu tapa kokea mielihyvää, ei katoa koskaan. Miten, katso täältä. Siltä pohjalta ajatellen voi ymmärtää, että ruokakin voi joillekin olla hallitsematon juttu - tai herkuttelu:
- Sipsit voivat aiheuttaa riippuvuutta, jos niissä on glutamaatteja (Pringlesin Originalissa ei kai ole?):
"Glutamatergisen hermovälityksen merkitystä aistiärsykkeiden laukaisemassa retkahtamisessa on tutkittu aikaisemmin hyvin vähän. Bäckström haluaa jatkaa tutkimustaan, jota on tähän asti rahoittanut Alkoholitutkimussäätiö." - KTL sivuilla -
Liittyykö muuten ruokailuun sellaiset tavat, kuin esim naposteleminen telkkarin (kisojen?) ääressä? Silloinhan "ongelma" on aika monimutkainen... Ja hirvittävän vaikea, kun asiasta ei saa edes keskustella! Tässä esimerkiksi se, joka ei sitä salli... enkä tiedä miksi - tai sitten makkaramerkki vaikuttaa uskonnolta:-).
Mutta miksi kaikille ei kehity riippuvuutta? Jos niitä säädellään kemiallisesti? Viiniä on juotu vuosituhansia, eikä ihminen sen takia ole vielä sukupuuttoon kuollut - tosin se on ollut vielä pari sataa vuotta sitten kaikki luomua;-)
Riippuvuuksiin liittyen: tupakanpolttokin on paljon muutakin kuin nikotiinin orjuutta tuoksujen ja tunteiden kautta. Jollakin tosin riippuvuus johonkin sapuskaan (nykyään karkit, sipsit, limukat - ennenvanhaan keksit, pullat ym...) tupakkaan tai alkoholiinkin voi liittyä siihen olotilaan, mikä on ollut lapsena: jos turvallisuuden tunteeseen on liittynyt tietty haju, tulee se tunne sen myötä myöhemminkin ja siksi pitää yllä opittua - Vai mitä?
"VAP-1-salpaajahoidon ensisijaisena kohteena pidetään nivelreumaa. VAP-1-terapian uskotaan tehoavan myös muiden sairauksien hoidossa, kuten tulehduksellisten suolistosairauksien, psoriaasin ja multippeliskleroosin hoidossa". - Mediuutisissa -
Uskon, että ruokavaliolla on osuutta myös masennukseen: Antti Taskanen (aika jännää, että tuon linkin takaa luin 10 v sitten siitä, että Remicadea saaneilla on todettu paljon tuberkuloosia...-olkoon siis siinä, vaikka viekin nyt aiheesta pieleen...) Kuopion yliopistosta kirjoitti Hesarissa artikkelin "paraneeko masennus ruokavaliolla?". Parasta tässä lisäaineettomassa vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa onkin ollut se, ettei ole edes väsymystä, masennuksesta puhumattakaan!
Mieleeni tulee myös huumeäidit, joita on tietämättömät määrät. He eivät uskalla mennä edes neuvolaan, sillä he ovat umpikujassa... Eniten tilanteesta kärsii juuri lapsi, joka on täydellisen syytön osapuoli omaan osaansa, eikä häntä auta edes meidän "hyvinvointiyhteiskunta". Yleensäkin, jos et ota kantaa asiaan, peset kätesi paskahommasta tai kantaa ottamalla saatat sotkea itsesi kuraan. Voithan ajatella tuota, kun seuraavan kerran tunnet halua sekoittaa pääsi jollakin kemikaalilla... meidän lapsille ne taitavat olla kaikki samaa sotkua, kulttuurin kautta tutuksi tullutta... Glutamiinihappo lisää suolahappoa mahalaukussa ja siten järkyttää tasapainoa, jossa ainoastaan veren happamuus pysyy samana, vaikka kaikki muu elimistössä muuttuu.
"Ihmisen keskushermoston tärkein estävä aminohappo-välittäjäaine on gamma-aminovoihappo (GABA) ja vastaavasti tärkein kiihottava välittäjäaine on glutamaatti.- Sirpa Rainesalon väitöksestä -
Jos joskus jotain tahtoo juoda muutakin kuin luomumaitoa (siis sehän on nykyään puhtaampaa kuin vesi) , ja täytyy oluiden ja viinien väliltä jotain valita, on tilaviini aina turvallisempi vaihtoehto. Seuraava juttu selventää asiaa paremmin:
- 7.3 1997 Ekoistissa kerrottiin: päänsärky ei aina johdu viinasta!
"Alko ei kerro yksittäisten viinien rikkimääriä, koska ne vaihtelevat huomattavasti eri erissä. Allergisen onkin syytä "kuunnella? elimistönsä reaktioita yhdenkin viinilasin jälkeen.. ..Punaviinin monet muut aineet saattavat aiheuttaa päänsärkyä. Päänsärkyä voivat aiheuttaa punaviinin luontaiset väriaineet, lukuisat aromit, biogeeniset amiinit, erityisesti histamiini sekä parkkihappo eli punaviinin yhteydessä tanniini."
- Tilakohtaisia tietoja saat myös soittamalla suoraan Viinitiloille ja vierailemalla niillä.
- Viiniarvosteluja tuonne lisää - marjaviinit mukaan vaan marjathan ovat pohjoisen asukkaisden hedelmiä!
- Luomuviiniä saa myös viinakaupasta - ja valikoima lisääntyy yleensä kysynnän myötä. Ainakin puolikuiva valkoviini Ornament maistui kotiraadille. Kokeilimme sitä myös longdrinkinä vähäsokeriseen Gingeraleen sekoitettuna, puolet inkiväärijuomaa ja puolet viiniä. Makua voi somistaa vielä vaniljasokerilla...
- Luomushampanjaa en ole maistanut
Jos on hiiva-allergia tai vastaavaa, olutta ja siideriä ei kannata juoda edes pieniä määriä, sillä niiden hiivapitoisuus on paljon suurempi, kuin viineissä. Tilaviineistä voi löytää hyviä vaihtoehtoja - niitä kokoan tänne varamuistiin, täydennän ilman arvosteluja.
"Luomuviini on hyvin aitoa verrattuna tavalliseen viiniin, johon saa käyttää jopa 80 lisäainetta ehkäisemään lähinnä viljelyssä käytettyjen myrkkyjen vaikutuksia. Kun myrkyillä on tuhottu rypäleiden luontainen hiivakanta, on käymisprosessia vauhditettava teollisilla hiivoilla, diammoniumfosfaatilla ja urealla. Ja viinin happoisuutta säädeltävä kaliumsorbaatilla, viinihapolla, sorbiinihapolla ja teollisilla hiivoilla. Kaliumrautasyanidilla, kaliumfytaatilla ja sitruunahapolla poistetaan taas makuhaittoja. Michel Palun mukaan manipuloinnissa on menty jopa niin pitkälle, että myynnissä on hiiva, joka antaa viinille tuoreen chardonnay-viinin luonnetta tai jopa suoraan kaikki aromit. Luomuviineihin saa käyttää 15 lisäainetta." - Finfood Luomu- sivulta -
Sivu on osa suurempaa kokonaisuutta