Ymmärrän, että en voi aina onnistua. Se, että pyrin, on tärkeää. - Anja Kulovesi -

"Yhdysvaltalaisille lääkäreille suunnatun kyselytutkimuksen mukaan joka kahdeksannella perhelääkärin vastaanottokäynnillä "potilas" pyysi jotain tiettyä lääkettä ja kolme neljästä näistä potilaista saikin kyseistä lääkettä", sanoi Lauri Vuorenkoski Satakesista.

 

Normaalielämässä ihminen tarvitsee aika vähän hiilihydraattia. Lue Antti Heikkilän kirja Ravinto ja terveys, yllätyt, kuinka vähän sitä oikeastaan kuluttaa... Esimerkiksi diabetesta on 100 vuotta sitten hoidettu ruokavaliolla, jossa on ollut alle 77g hiilareita vuorokaudessa ja nekin kannattaa olla "hitaita". Pari vuotta olen itsekin ollut ilman leipää, puuroja ja mysliä, perunaa - riisiä ja pastaa ihan vähän joskus, jos muutkin haluaa, mutta oikein hyvin olen voinut. Pelkäsin alkuun, että maha ei sietäisi ollenkaan enää leipää mokoman kokeilun jälkeen, mutta ei mitään ongelmaa, kunhan siinä ei ole hiivaa (sienisokerin hajottajaentsyymiä ei kai mulla ole olemassa...) mutta esimerkiksi poskiontelotulehduksesta pääsin eroon vasta täyskarppauksella. 100 vuotta sitten suurin osa sapuskasta muuten oli luomua;-)

Joka päivä oppii jotain uutta, jos haluaa kokeilla, mutta en minä mitään ketoosidieettiä suosittele muille, kuin ehkä terveille yli 100-kiloisille, kun en sellaista ruokavaliota läheltä tunne. 100g hiilaria päivässä normaalioloissa on ihan hyvä, mutta kuinka vähästä se tuleekaan... Täytyy vaan vähän laskeskella, mutta sitten, kun jotain valitsee, niistäkin voi valita ne parhaat... Muiden juttuja kannattaa lukea, vaikka osa niistä kertoo laihdutuksesta, osa sairauksien tai atooppisen ihon parantamisesta tai tulehdustautien nujertamisesta - laihduttamaan en ole vieläkään innostunut. Hedelmäsokerikin on vaihtunut kotimaiseen hunajaan meillä. Kai sitten joskus, kun polvet rutisee tai vastaavaa, innostuu öaihduttamisestakin? Tässä sitä vanhaa juttua niille, jotka aloittavat vähitellen pienillä askelilla:

 

Pastaruoat kannattaa tehdä itse, mutta valitse sellainen pasta, mistä ei tule vaivoja. Evira vasta aloitti mykotoksiinitutkimuksen - tuloksista kuullaan jos kuullaan, paljon myöhemmin. Spelttipasta on mun mielestä paras, se luomuversio tietysti - eikä sitä paljon tarvitse lihaan sekaan laittaa, jos kalliilta tuntuu.

  • Mausta tomaattikastike (Pirkka-luomutetra hyvä) hyla- vispikermalla tai kuohukermalla (ei nyt luomua, sillä siinä on karrageenia E407, joka aiheuttaa tulehdusta) ja basilikalla ja valkosipulijauheella. (Tuore valkosipuli voi saada aikaan vatsavaivoja) Jos pastaruoat eivät sovi, jätä ne pois tai vaihda spelttipastaan. Joskus pelkkä liika hiilihydraatti riittää aiheuttamaan vaivoja. Keliakia on monelle tuttu, mutta mikä sen aiheuttaa, ei taida olla edes selvitettävänä enää? Ei gluteenitontakaan ruokavaliota pidä pilata arominvahventeilla!

  Pizzat, piiraat ja pasteijat, leivät ym.

  • Laktoosittomasta valmiista torttutaikinasta voit tehdä erilaisia pasteijoita ja piirakoita, kampanisuja ja torttuja. Älä laita luumusosetta, jos et ole sitä itse tehnyt luomuluumuista, vaan käytä paistonkestävää mansikkahilloa esim. joulutorttuihin. Kotitekoiset hillot makeutetaan mieluiten hunajalla - ei intiaanisokerilla eikä luomusokerilla, sillä niissä on glutamiinihappoa!
  • Pizzoistakin tulee ihan hyviä, vaikka hiiva jätetään kokonaan pois ja korvataan se leivinjauheella tai tehdään karppipizzaa... Taikina ”läpytellään” käsin suoraan pellille.
  • Leipätuotteet kannattaa vaihtaa hiivattomiin tuotteisiin: lettuihin, pannukakkuihin ja lähileipomon karjalanpiirakoihin, joita ei ole leivottu hiivataikinaan.  "Juurileivän" valmistuksessa ei käytetä hiivaa, vaan taikina "nostatetaan" taikinajuuren avulla. Sen voi tehdä tietysti itsekin - ohje löytyy myös verkosta - Jaakko Hyvätille kiitos siitä. Itse en ole tehnyt sitä koskaan, mutta jospa joskus innostuisi ja oppisi...
  • Uotilan leipomo valmistaa hyvää, miedosti hapanta leivinhiivatonta täysjyvärukiista leivottua viipaleleipää, jossa ei ole säilöntäaineita: tuotenimellä Maalaisruislimppu. Sitäkään ei tosin tule enää syötyä, kun on tottunut olemaan ilman;-)
  • Leivon Leipomolla on Tampereella leipomon yhteydessä kahvila ja myymälä. Kahvilasta saa uunituoreet kahvileivät, suolaiset välipalat ja salaatit. Myymälästä voi ostaa tuotteita kotiin vietäväksi. Luomuruiskarpaasi- nimistä hiivatonta luomuruisleipää. En tiedä, onko se leivottu täysjyväjauhoon.
  • Ryvita-näkkäreistä löytyy hiivattomia. Näkkäripaketti ei paljoa paina reissussa ja sitä voi ostaa varastoon kerralla enemmänkin.
  • Leivinhiivattomia tuotteita Fazer-leipomolla ovat Revitty hapanohut ja Perunarevitty.
  • Kleemolan revitty hapanohut, leivottu taikinajuureen, ei sisällä hiivaa. Valmistaja Fazer Leipomot Oy, Kleemolan Leipomo Ulvilassa. p. 02-531 7300
  • Voit tehdä teeleipiä ja kampanisuja, joissa puolet jauhoista on tavallista (miel.luomu) vehnäjauhoa ja toinen puoli hiivaleipäjauhoa tai grahamjauhoa (=kokojyvävehnäjauhoa). Nostatusaineena niissä voit käyttää hiivan tilalla n 1/4 teelusikallista soodaa tai 1/2 tl leivinjauhetta. Suosittelen luomujauhoja (tarkista, ettei ole E300 niissä, se närästää, koska on askorbiiniHAPPOA) ja spelttijauhoja.
  • Pannukakkuihin ja lettutaikinoihin ei tietenkään laiteta nostatusaineita, kakkuihin, muffinsseihin ja muihin paistoksiin, mm.pizzoihin käy parhaiten tavallinen leivinjauhe tai tee luomujauhoista ja speltistä irlantilaista soodaleipää.

 

Kotitekoiset perunaruoat Rosamundasta sopivat pieninä määrinä syötyinä, jos valitset sellaisen lajikkeen, missä on mahdollisimman vähän glykoalkaloideja etkä koskaan syö vihreitä perunoita. Bataatista voi tehdä perunaa korvaavan muusin. Peruna luetaan nopeisiin hiilihydraatteihin, joita esimerkiksi Zone- ja Montignac-dieeteissä ei syödä ollenkaan. Sen voi hyvin jättää poiskin. Perinteinen yhdistelmä perunaa ja kastiketta kannattaa vatsavaivaisen unohtaa. Monessa yhteydessä on tullut esille, että proteiinia ja hiilihydraattia ei pitäisi syödä samalla aterialla, koska elimistön entsyymit eivät pysty hajottamaan niitä molempia yhtaikaa.

  • perunamuusi, joka notkistetaan tolkulla nokareella oikeaa voita, kiusaukset pakastetuista suikaleperunoista (- siinäkin pitää olla tarkkana: yhdessä pussissa näytti olevan proteiinihydrolysaatti- nimistä arominvahvennetta!),
  • pakastetut ranskanperunat aina ilman aromisuolaa tai vastaavaa sekoitusta. Tarkista tuoteseloste!
  • jos kasvatat perunoita itse, katso Paavon perunasivuille - mahtava tietopaketti! Valitse sieltä vähiten tärkkelystä sisältävä lajike ja lisää sekaan bataattia. Älä koskaan syö vihertyneitä perunoita!
  •  

    Tosivaivaisille, joilla suolisto ei  anna hetken rauhaa, on ihan oma juttunsa. Koska sokeri näyttää olevan haitallisempi aines kuin aluksi osasin kuvitellakaan, lisään tähän muutaman jutun.

    Tavallinen sokeri aiheuttaa vatsavaivojen lisäksi väsymystä. Vaihda se mieluiten hunajaan tai jos et osaa, hedelmäsokeriin. Voi olla, että auttaa. Se luovuttaa energiaa hitaasti. Antti Heikkilän kirjassa "Elämän paras aika":

    "...Hiilihydraattien koostumuksessa on myös tapahtunut melkoinen muutos. Jauhamistekniikoiden kehityttyä on saatu aikaan aikaisempaa puhtaampia jauhoja. Viljan tuottajat havaitsivat aikoinaan, että kuorittua viljaa eivät hyönteiset syö, ja niin aikaan saatiin kuorimalla vilja steriili hiilihydraattituote, joka säilyi ja sopi hyvin teollisuuden tarpeisiin. Samalla menetettiin lukuisia viljan ravinneaineita, kuten kromi, magnesium ja sinkki, jotka ovat tärkeitä hiilihydraattiaineenvaihdunnassa. Ainoa hyöty viljan kuorimisesta on ollut, että viljan antimetaboliset aineet vähenivät lopputuotteesta. Silti viljan aiheuttamat ongelmat, kuten gluteeni-intoleranssi ovat lisääntyneet jatkuvasti. Viljan aiheuttamat suolistovaivat ovat todellinen ongelma. Vilja vaurioittaa suolinukkaa aiheuttaen niin kutsuttua VUOTAVAA SUOLIOIREYHTYMÄÄ, missä muokkaamattomat ravintoaineet läpäisevät suoliston verenkiertoon aiheuttaen reaktioita elimistössä."  Sokerittomuus (ja hiivattomuus) on Elaine Gottshallinkin kirjassa avainsana. Onkohan Heikkilä koskaan lukenut sitä? Olisi mukava kuulla hänen kommentteja kirjasta.

     

    Hesarissa Seppo Turunen kirjoitti:

    "Kokojyväviljoihin verrattuna puhdistettujen viljatuotteiden syönti nostaa veren sokeritason paljon korkeammaksi, ja varsinkin puhdistettu sokeri runsaasti syötynä näyttävät olevan osallisena monessa nykyajan kroonisessa sairaudessa. Tietoja puhdistettujen sokereiden runsaan käytön seurauksista on kertynyt useiden vuosikymmenien ajan, mutta taloudellisista ynnä muista syistä johtuen sokereiden käytön haitoista on ollut saatavilla vähemmän tietoja kuin vaikkapa rasvojen käytön haitoista  ja hyödyistä. Luonnossa sokereita on ennen muuta hedelmissä, mutta puhtaina sokerit ovat harvinaisia mehiläisten hunajaa, kirvojen ulosteena tuottamaa mesikastetta, kukkien mettä ja muita vähäpätöisiä lähteitä lukuun ottamatta."

     

    Elaine Gottshallin suolistosairaille kehitellyssä SCD-dieetissä makeutukseen käytetään vain hunajaa:-) Mikä hunajan salaisuus on, selviää Kaspar Ruoffin tekstistä:

    "Hunajalla on bakteereja tappava ominaisuus. Hunaja on yllättävän hapanta, sen pH on keskimäärin 3.9, mikä estää monien bakteerien ja hiivojen kasvua. Lisäksi hunajan vesipitoisuus on alhainen ja sokeripitoisuus korkea. Hunajassa toimiva glukoosioksidaasi-entsyymi pilkkoo rypälesokerin glukonihapoksi ja vetyperoksidiksi. Bakteereja tappava vaikutus perustuu pääasiallisesti viimeksimainittuun aineeseen."

     

    Heinäkuussa 2003 Turun Sanomissa kerrottiin riidoista, joita sokeri aiheuttaa rahamaailmassa:

    "Puska johtaa WHO:ssa kroonisten tautien ehkäisyosastoa, ja hän seurasi aitiopaikalta, kun teollisuus yritti vääntää WHO:n raportin julkaisukelvottomaksi.  - Heidän voimakas reagointinsa oli minulle pikkuinen yllätys, koska samoja suosituksia oli annettu aiemminkin. Olen kuitenkin oppinut, että tässä on niin valtavat bisnekset liikkeellä ja kaipa ne ovat huolestuneita siitä, että me ollaan tosissaan tässä asiassa, Puska arvelee. Puska luonnehtii teollisuuden lobbausta kovaksi peliksi. WHO:n ylintä johtoa lähestyttiin monin tavoin, ja lukuisat delegaatiot kävivät esittämässä huolestuneisuutensa Puskan osaston puuhailusta. Raportin tultua julkisuuteen osapuolet ovat palanneet poteroihinsa miettimään seuraavia siirtojaan. - Eihän me haluta olla teollisuutta vastaan ja mielellään toivotaan, että he tulisivat mukaan tähän valmisteluun. Mutta WHO:n työn pohjana on tiede eivätkä yritysten taloudelliset intressit, Puska toteaa."

     

    "..Ruoansulatusvaivoista kärsivien ei pitäisi syödä valkuaisaineita ja tärkkelystä samalla aterialla; ei siis esimerkiksi perunaa, pastaa tai riisiä lihan kanssa, vaan mieluummin kasviksia tai salaattia ja lihaa. Jälkimmäinen yhdistelmä helpottaa ruoansulatusta ja nopeuttaa ruokamassan kulkua suolen läpi. Myös pastan ja riisin kera voi toki syödä kasviksia - tämä yhdistelmä on hyvä vatsankin kannalta. Hedelmät kulkeutuvat nopeasti mahalaukusta ohutsuoleen, missä ne pilkkoutuvat. Ne pitäisi syödä vähintään puoli tuntia ennen ateriaa tai 2-4 tuntia sen jälkeen, jotta ne eivät pysähtyisi mahalaukkuun ja alkaisi käydä" - Susanna Ehdin`n kirjasta "Itsensä parantava ihminen"-

     

    Palautetta sivun tekijälle, kiitos!

    Sivu on osa suurempaa kokonaisuutta

    sivun alkuun