
"Käytännössä heikompilaatuista viljaerää voidaan tasoittaa parempilaatuisella viljalla, ja näin leipäviljakelpoisuuden yleiset laatuvaatimukset alittava vilja voi kelvata leipäviljaksi." - Evira uutisoi -
Kuvan bataateista toiseen, siihen vioittuneeseen, on kasvanut homeitiöitä, eikä se sitten itänyt, kuten toinen ihan samanlainen ja samasta erästä ostettu, israelilainen luomubataatti alkoi itää huoneenlämmössä hyvin. Halusin kasvattaa bataatin koristekasviksi ja mahdollisesti vielä saada satoakin; sainkin peräti 2 uutta mukulaa, jotka tosin paleltuivat, kun olin laittanut ne jääkaappin. Mutta bataatti kasvais kyllä hyvin sisällä, jossa lämpötila on yli 14 astetta ja valoa tulee 4 tuntia vuorokaudessa, luin Arno Kasvin kirjasta myöhemmin.
Mutta aiheeseen, siis tuohon sieneen, mikä oli homeessa ja mikä on sientä, mitä en käytä missään muodossa enkä aio edes kokeilla enää. Hiivahan voi olla muuntogeenistä ja tietty määrä mitä tahansa ainetta voi olla sallittua melkein missä vaan? Kovi vaikeaa on enää nykyään selvittää kaikkea, jos ei ennestään tiennyt varoa gmo-tuotteita.
"Monet kuivastressille alttiit eliöt, kuten bakteerit, tavallinen leivontahiiva tai jotkut aavikkokasvit kykenevät itse tuottamaan trehaloosia ja siten sietämään lähes täydellistä kuivumista (esim kaupassa myytävä kuivahiiva). Useimmat kasvit eivät kuitenkaan normaalisti pysty trehaloosia tuottamaan. Trehaloosin biosynteesireitti on tunnettu mm hiivassa ja siihen tarvittavat geenit eristetty. Siirtämällä geenit toimivina kasveihin (esim tupakkaan tai lituruohoon) voidaan nämä kasvit saada tuottamaan trehaloosia" - T.Palva -
Hiivauutteet on tehty jostain sienestä - siis hiivahan on sientä. En ole koskaan käyttänyt sieniä, kun en ole siihen tottunut edes lapsuudessa ja moni sienien ystävä on sattumalta saanut munuaissairauden - itselläni sellainen vakava munuaistulehdus on ollut lapsena kerran, mutta pullaa silloin syötiin joka päivä... Ei se tietenkään siitä johtunut, vaan katsottiin hoitamattoman angiinan jälkitaudiksi. Kai siksi olen tietoisesti karttanut aina sienivalmisteita - varsinkin, kun niin monella sieniruokien ystävillä on nähnyt niitä munuaisvaivoja. Olkoon vaikka kuinka hyviä, en koske niihin enkä suosittele muillekaan
![]()
Maailma on muuttunut aika lailla, ja niin kauan kun väitetään, ettei tiedetä, mistä joku vaiva johtuu, kokeillaan ihmisiin mahdottoman kyseenalaisia lääkityksiä, joiden haittavaikutuksia ei tunneta. Sitä ennen kannattaisi ajatella asiat uudelleen ja etsiä logiikkaa omista kokemuksista... tavoista yms:
"Useat tavalliset ruokasienet, kuten mustavahakkaat, orakkaat, kehnäsienet, kangastatit, rouskut, mustatorvisienet ja suppilovahverot voivat sisältää radioaktiivista cesiumia raja-arvon ylittäviä määriä koko maassa. Raja voi satunnaisesti ylittyä myös eniten laskeumaa saaneiden alueiden kantarelleissa, punikki-, voi- ja herkkutateissa sekä haperoissa." Ei mikään makuasia enää
Sienisokeria hajottavan entsyymin puutos pitäisi lääkäreidenkin kertoa potilaalle. Sehän aiheuttaa pahoja ilmavaivoja, jos sieniä syö! Liian yksinkertaista?
Vaiva ei parane millään muulla tavalla, kuin karttamalla sienisokeria - missään tapauksessa ei pidä ottaa loperamidivalmisteita sen takia Imodiumia tai vastaavaa
Sienisokeria periaatteessa on ainakin hiivauutteissa - siis monissa teollisissa tuotteissa maunvahvistajana - Kiitos tiedoista! Jos hiivasolut käyttävät ihmistä isäntäkasvinaan, vaativat syömään sokereita, on kyseessä iso ja vakava asia, makean himo nimittäin johtuu silloin siitä ruokaan piilotetusta hiivasta, myös hiivauutteesta ja muista vastaavista.
Herkimpien ei pidä käyttää liikaa poronlihaa, koska poro syö jäkälää, joka taas kerää ilmasta aina paljon cesiumia. Sieniä, petokaloja ei pidä syödä ollenkaan eikä mitään maksatuotteita.
Teidän kokemuksista on korvaamatonta apua monille vastasairastuneille - kiitos niistä
![]()
Täytyy myöntää, että en ole paastonnut kertaakaan, joten ei mulla voi olla kokemusta niistä tuotteistakaan. Ruossa - tai missä tahansa jos niitä on - tulen kipeäksi. Lisäsin asian Nooran blogiin siksi, että joku kertoisi sinne, missä tuotteissa hiivauutteita on. Muuntogeenisiä aineksia voi olla melkein missä vaan, ainakin apteekkivalmisteissa, missä niitä ei tarvitse edes ilmoittaa. Moni on saanut "taudin" hepatiittirokotteen jälkeen muistaakseni Twinrix. Tietysti matkan jäkeen vaihtoehtoja on mahdottoman paljon eikä syytä voida selvittää - eikä varsinkaan, kun jokaiseen vaivaan voidaan käyttää aina samaa lääkettä, kortisonia. Hiivauutteilla on kuitenkin sama vaikutus, kuin muilakin glutamaateilla - ainakin mun pääkoppaan - enkä käytä mitään lääkkeitä enkä edes vitamiinivalmisteita... sienivalmisteita lääkkeissä on paljonkin.
Aurinko on aina ollut tulikuuma ja sen säteiltä täytyy suojautua! Riittävä määrä D-vitamiinia syntyy iholla myös siitä mikä siroaa pilvistä, keskipäivällä ei pidä olla auringossa ollenkaan!
Sivu on osa suurempaa kokonaisuutta