Ravitsen kehoani ja mieltäni tarjoamalla niille tasapainoa tekemisen ja olemisen välillä. - A.Kulovesi -

"Nikotiini lisää väliaivojen kortikoliberiinin noustessa lisämunuaiskuoren glukokortikoidien eritystä. Näistä kortisoli on tunnetuin. Kortisolin lisääntyessä aluksi stressinsietokyky lisääntyy, mutta esimerkiksi väsymyksen estämiseksi tupakointi nostaa lisää kortisolia, joka edistää monia katabolisia (hajottavia) reaktioita. Mielenkiintoista on, että evoluution aikana ihmisen genomiin on valikoitunut monta eri tapaa, millä elimistö pystyy nostamaan veren sokeripitoisuutta (glukoosia). Avainasiana elimistölle on kortisolipitoisuuden nousu.  Kortisolilla on monta eri ”reittiä”, millä se saa aikaan veren sokerin nousun: stressin lisääntyessä käytetään glukoosin muodostukseen mm. aminohappoja (jopa lihasten proteiineista, jos ei veressä ole) tai elimistön rasvavarastojen rasvoja. Kortisoli onkin ilmeisesti tekijä, joka länsimaisen kiireisen (”stressaavan”) elämäntavan johdosta aiheuttaa myös ns. aikuistyypin diabetesta. Siinähän veren sokeri on korkealla ja monenlaisia muita häiriötiloja elimistössä, jotka ovat selvästi liiallisesta kortisolista aiheutuvia." - TOKEM -

 

Hiivat ovat yhtenä suolistovaivojen alkutekijöistä. Tältä pohjalta olen kehitellyt yksinkertaisen logiikan, miten se tapahtuu, jos ei sitten satu ärsyyntymään jostakin kemillisesti, kuten kai on aika tavallista? Tai jos ei ole liian karkealla kuidulla mennyt herkkä limakalvo rikki jo ennestään? Mutta se mikä liittyy paastoon ja kiireeseen, tässä:

Kun suolistossa EI ole mitään hajotettavaa, tai jos se sattuu vaikkapa "epäsäännöllisten ruokailutottumusten (=laihdutus, paasto, unohdus, kiireinen elämäntapa l. stressi, rahapula jne.) vuoksi olemaan pitkiä aikoja tyhjillään, voi siellä olevat mikrobit tarttua vaikkapa siihen, mitä siellä juuri silloin sattuu olemaan tarjolla... Siis mitä? Ei niin mitään muuta kuin se tyhjän suolen seinämä!

Solukko joutuu mikrobihyökkäyksen kohteeksi - vaikka tilapäisen ripulin takia. Säästyisikö suoliston solut, jos siellä olisi tavallisessa ruoassa olevaa kuitua, aina tasaisesti ja sopivasti - niiden hajottamista varten ne mikrobit ovat olemassa kautta maailman, joka puolella!

Ei ne hiivasolut - eikä muut hajottajat - itsessään ole pahoja, mutta niillä ON tehtävä tässä maailmassa - muutakin kuin taikinoissa ja hiivajuomissa, joissa niiden luontaista ominaisuutta on yleisimmin hyödynnetty - ja todella tärkeä tehtävä onkin. Sen pääsee nykyinen sukupolvi näkemään jopa omilla silmillään: HYLÄTYILTÄ kaatopaikoilta on löydetty porkkanapusseja, joissa on ikivanha päiväys - eikä mitään vikaa itse porkkanoissa! Mitä ne pöpöt, joiden tehtävä on hajoittaa ne porkkanat suolistossa, tykkää sellaisista... ei taida kelvata, jos tarjolla on helpommin sulavaa - siis se suolinukka. Eikait se tajua, että se on ihmisen?

 

On todettu, että tupakoinnin lopettaminen joskus laukaisee cu:n. Maalaisjärjellä selitettynä se ei ole mikään kumma juttu, mutta täytyy ymmärtää asiaa ikään kuin "ötökän" näkökulmasta, ei ihmisen.

Jos tai kun siellä suolessa majailee joku sinnikäs hiivalaji, sieni tai vastaava hajottaja, on tupakointi sille haitallinen tila, siis se meinaa myrkyttyä tai sitten se vaan ei saa tarpeeksi happea verenkierron mukana.

Olisiko siis niin, että "tauti" hiipii hiljalleen, eikä tupakoiva ihminen edes tunne itseään sairaaksi (siinä vaiheessa vaivaa usein ummetus, jota ei pidetä vaivana ollenkaan) - hiiva kärsii siinä vaiheessa hapenpuutteesta - ja tulee ilmi vasta sitten, kun se "alkuasukas" suolistossa saa ylivallan? 

Toinen vaihtoehto on siinä, että se vaikuttaa hermoston kautta. Joskus luin jotain sellaista, että hiilimonoksidi toimisi välittäjäaineena... mutta se on paljon monimutkaisempi  juttu. Mykotoksiinit tunnetaan hyvin - ne ovat myös sienien aiheuttamia yhdisteitä. Nähtävästi niitä ei ole viime aikoina edes tutkittu, koska Evira vasta aloittaa sellaisen - oireitahan ihmisillä on ollut jo kauan, mikä ilmenee siinä, että niin moni on alkanut "karppaamaan" ja jättänyt viljatuotteet sopimattomina kokonaan pois. Ei siinä mainoksetkaan auta, jos ei sovi ei sovi, parempi olla ilman;-)

Jos kysymyksessä on hiiva-allergia, ei pidä syödä edes yhtä pullaa, sillä hiivakin on sieni. Tässä katsaus ötökän maisemiin.

 

Kyllä crohniin sairastuu moni tupakoimatonkin. Tuttuni sairastui (ja parani myös, tosin vasta 20 vuoden kuluttua) cu:hun juuri silloin, kun lopetti tupakoinnin - ja tupakoi sen takia taas. --Auttaisiko siis nikotiinilaastari tappamaan suolistossa olevat hajottajat - suolen päälle liimattuna? Jotkut lääkkeet varmaan saavat aikaan saman ja auttavat siksi, mutta samalla ne rasittavat maksaa. Juuri siksi monilta suolistosairailta joudutaan leikkaamaan mätö suoli pois. Heidän olo taas helpottuu paljon juuri siksi, että lääkkeiden syöminen lopetetaan samaan aikaan. Leikattu ja leikkaamaton eivät ole siksi vertailukelpoisia. Kaikki vaikuttaa tuohon herkkään tasapainoon - lääkkeet voivat häiritä myös happo-emästasapainoa, joka monilla suolisairailla heittelee miten sattuu. Lopulta aivot ovat mahdottoman tehtävän edessä - nehän kontrolloivat joka tapauksessa kaiken, mitä ihminen tekee ja yrittävät kompensoida noita heittoja jollakin konstilla. Vai pitäisikö ihmisen syödä matoja, jotka puhdistaisivat suolen? Katso, olisiko siinä tulevaisuuden hoitomuoto. Nykyään ollaan valmiita vaikka suolistosyöpien seulontaan, mutta ruokavalion merkitystä ei tunnusteta - omituista, eikö?

Solarplexus kertoo lisää syövän hoidosta.

Täysin ilman lääkkeitä suolisairaus tuskin paranee, mutta miksi ihmeessä täytyy syöttää kaikki mahdolliset yhtaikaa? Odotusaikana systeemiä vasta aletaan selvittämään, kun siitä tupakasta täytyy päästä eroon. Tupakka on kyllä ollut muuntogeenistä kauan aikaa. Sillä on lisätty steroidien tuutantoa, mutta en vielä 10 vuotta sitten tiennyt siitä... Siis riippuvuus voidaan aiheuttaa muullakin kuin nikotiinilla! Kovasti olis lukemista, mutta ei ole mitään pakottavaa tarvetta - lue sinä lisää, jos on aikaa.

 

Tämä systeemi ei suojele edes lääkäreitä - ainakaan naisia. Niin kauan kuin raha ratkaisee kaiken, voidaan vaan todeta sama, mitä Lauri Vuorenkoski kirjoituksessaan:

 

"Potilasjärjestöt ovat suhteellisen uusi tekijä medikalisaation kiihdyttämisessä. Yhdistyksiä syntyy sitä mukaa kuin diagnoosimenetelmiä, hoitoja ja uusia sairauksia kehitetään. Lääkäreihin kohdistuvat taloudelliset eturistiriidat koskevat myös näitä järjestöjä. Lääketeollisuus on pitkään ottanut potilasjärjestöjä suojiinsa kasvattaakseen myyntiään. Lääkefirmat tiedottavat uusista lääkkeistä potilasjärjestöille, jotka puolestaan alkavat painostaa päättäjiä uutuustuotteen saamiseksi pikaisesti Kelan korvattavaksi, mieluiten erityskorvattavaksi. Vaikka useimmiten potilasjärjestöt toimivat aidosti potilaiden parhaaksi, on havaittavissa, että lisääntyvässä määrin osa potilasjärjestöistä on ajamassa teollisuuden etuja - tieten tahtoen tai hyväksikäytettyinä työrukkasina." - Lauri Vuorenkoski ja Markku Myllykangas Hesarissa -

 

kaikenlaiset ruokapaikat käy tähän luetteloon

sivu on osa suurempaa kokonaisuutta

Sivun alkuun