< >

"Myös erilaisten firmojen osuus tutkimuksen rahoituksessa on oleellisesti kasvanut niin yliopistoissa kuin niiden ulkopuolella. Lääketehtaat ovat nähneet geenitutkimuksessa mahdollisuudet aivan uudenlaisten lääkkeiden kehittämiseen ja ovat ryhtyneet sijoittamaan ”sairausgeenien” määritykseen valtavia summia. Esimerkiksi erään arvion mukaan kymmenen merkittävintä lääketehdasta panosti Yhdysvalloissa viime vuonna lähes 160 miljardia Suomen markkaa kliiniseen tutkimukseen..." -Timo Järvilehto -

 

Potilaathan ei koskaan valita elintarvikevirastoon vaivojaan, eikä esimerkiksi antibioottijäämien tai torjunta-ainejäämien aiheuttamista suolistovaivoista, vaikka pahimmillaan ne ilmenevät valtavina tuskina vatsassa - syitä ei etsitä ruoasta, vaikka siinä on nykyään paljon vikaa. Sairaalaruokaa ei kai uskalla kipeenä arvostella kukaan?

"Potilasjärjestöt ovat suhteellisen uusi tekijä medikalisaation kiihdyttämisessä. Yhdistyksiä syntyy sitä mukaa kuin diagnoosimenetelmiä, hoitoja ja uusia sairauksia kehitetään. Lääkäreihin kohdistuvat taloudelliset eturistiriidat (arvelen, että nuo ovat hyviä "pätevöitymispaikkoja" ja tarvitaan systeemin oppimiseen...) koskevat myös näitä järjestöjä. Lääketeollisuus on pitkään ottanut potilasjärjestöjä suojiinsa kasvattaakseen myyntiään."- sanoi Lauri Vuorenkoski-

 

Miksi muuten kaupasta ei voi ostaa luomukananpojanlihaa, vaikka luomukananmunia saakin? Mot kertoi tavallisen munan ja tipun kasvatuksesta vasta, eikä voi käsittää, miten tuollainen lihantuotanto voi olla kannattavaa, kun tiputkin lennätetään ulkomailta... Hölmölässä kaikki on mahdollista! Siis Suomessa ei kukaan tuota luomu-untuvikkoja, selvisi syyksi. Mut kanahan on lintu ja söisi mieluummin matoja, toukkia ja esimerkiksi rikkaruohoja, marjoja ja sellaista, eikä salmonellasoijaa!

Kuka raportoi sellaisia asioita, jos kerta oireettomat eivät enää mene lääkäriin? Jos vaivat katosivat itsestään, miksi kukaan enää menisi tuskallisiin tutkimuksiin tai lääkärin vastaanotolle, vain  tinkaamaan asioista?  Ne, jotka lääkärin apua tarvitsevat, ovat todennäköisesti sairaita - tervehtyneet ovat ainoastaan arkistoissa ja erilaisissa potilasrekistereissä koko ikänsä - vaikka sairaus olisi muuten unohdettu. Toisaalta moni on niin sairas, että toimeentulokin on sairauden vuoksi vaakalaudalla.

Ei lääkäriin mennä huvikseen... Paitsi, että terveiden joukossa on olemassa "vaivoja", joiden vuoksi menee!  Koska suolistotulehduksia ei tunneta yleisesti, (kuten esim keliakia), ovat potilaat eriarvoisessa asemassa sen mukaan, millä paikkakunnalla sattuvat asumaan.  Suolistotulehdukset eivät ole enää kovin harvinaisia ja ne lisääntyvät koko ajan. Yleensä niihin sairastuu täysin terveet nuoret, usein jonkun lääkityksen tai rokotuksen jälkitautina, vaikka sitä harvoin kuulee mainittavan.

 

Vammaistukiasiat ym korvaukset ovat asioita, jotka kuuluvat suurempaan kokonaisuuteen - medikalisaatioon. Kannattaa siis tutustua myös siihen, sillä se keinuttaa yllättävän  "suurta kehtoa" - ja siinä samassa keinumme mekin, tahdoimme tai emme. Aiheesta löytyy kirja: "Medikalisaatio - aikamme sairaus." Sen ovat kirjoittaneet Raimo Tuomainen, Markku Myllykangas, Jyrki Elo ja Olli-Pekka Ryynänen.

En tiennyt alunperin, että tämäkin asia liittyy siihen. Miten voi motivoida ihmisen, jonka täytyy jo ensimmäisellä lääkärikäynnillä sopeutua ajatukseen, että et parane ikinä ja että lääkkeitä sitten syöt koko ikäsi, auttoi ne tai ei? Toivottavasti et masennu linkkien takana olevista artikkeleista.

 

Hanna Toiviainen on tehnyt väitöskirjan aiheesta. Kannattaa tutustua, siellä muun muassa näin:

"Aktiiviset kuluttaja-potilaat haastavat keskusteluun potilaan tekemästä valinnasta ja osallistumisesta hoitopäätöksentekoon sekä potilaiden osallistumisesta terveyspolitiikkaan yleensä. Muuttuminen asiakkaiksi ja kuluttajiksi ei ole vain yksilöiden roolin ja vallan uudelleenjakoa, vaan se vaikuttaa suhteiden muuttumiseen myös järjestelmätasolla kansalaisten ja valtion sekä julkisen ja yksityisen terveydenhuollon rooleissa."

 

Toivotaan, että tulevaisuus olisi inhimillisempi, eikä esimerkiksi koepalojen ottoa ihmisen sisältä pidettäisi käytäntönä - siitä kun saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä!

Esimerkiksi Juha Lappalaisen tutkimat valobakteerit pitäisi ottaa käyttöön sellaisten sairauksien toteamisessa, mitä ei esimerkiksi allergiatesteillä tai verikokeilla voi todeta:

"Eräillä bakteereilla on kyky tuottaa valoa osana normaaleja elintoimintojaan. Valon määrä riippuu bakteerin elinoloista. Jos ympäristössä on bakteereille - ja silloin useimmiten myös ihmiselle - haitallisia aineita, bakteerin valontuotanto vähenee. Bakteerien tuottaman valon määrää mittaamalla pystytäänkin selvittämään monien eri haitallisten aineiden esiintymistä ympäristössä."

Kiitos kaikille fiksuille tuntemattomille hyvistä vinkeistä - toisten kokemuksista voi oppia paljon! En vain ymmärrä, miksi mun kaikki kirjoitukset poistetaan karppaussivulta saman tien, kun sinne kirjoitan - automaattiko siellä poistelee niitä, jotka ei halua leväperäisiä kapseleita niellä? Sananvapautta ei ole enää muualla, kuin omilla sivuilla. Erityisesti parantuneille toivomus: väsätkää sellaiset, että voin linkittää:-)

"Lääkelaitos vaatii lääkeyritysten lääkäreille kustantamien matkojen valvontaan nykyistä selkeämpiä pelisääntöjä... Lääkelaitoksen selvitys on laatuaan ensimmäinen ja sellaisenaan tervetullut, sillä lääkäreiden matkoista ja lääkeyritysten heille osoittamasta  muusta vieraanvaraisuudesta on liikkeellä runsaasti huhutietoa. Selvitys osoittaa, että huhut eivät ole tuulesta temmattuja eivätkä liioiteltuja. Pelisääntöjen tarkistaminen on myös lääkäreiden edun mukaista, sillä nykyinen meno syö jatkuessaan koko arvostetun ammattikunnan mainetta. Lääkäriliitto tekee karhunpalveluksen jäsenilleen, jos se ryhtyy nyt puolustamaan lääkeyritysten kustantamia matkoja laidasta laitaan. - Kymen Sanomissa artikkeli " - Lääkärit matkoilla" -

sivun alkuun

sivu on osa suurempaa kokonaisuutta