"Nashin tulokset voidaan kuvata ei-yhteistyötä sisältävällä pelillä, jonka nimi on stagnaatio eli väljähtyminen. Siinä kullakin pelaajalla on mahdollisuus joko toimia yhdessä ryhmän kanssa tai irrottautua siitä. Sääntöjen tarkoitus on kuvata ryhmäpsykologiaa realistisesti, ja ne sanovat, jos enemmistö irrottautuu ryhmästä, jokainen enemmistöön kuuluva saa markan. Jos taas vähemmistö päättää irrottautua ryhmästä, jokainen häirikkö saa kymmenen penniä sakkoa, mutta ryhmään jääneen enemmistön jäseniä ei palkita tai rangaista. Pelaajat eivät saa olla selkeässä yhteistyössä ennen siirtojaan, mutta muutaman pelin jälkeen he kenties oppivat arvaamaan toistensa todennäköiset siirrot ja yrittävät viestiä toisilleen epäsuorasti toistamalla tiettyjä käyttäytymisrutiineja. Vapaasta taloudesta riippumatta suuressa yhteiskunnassa, jossa suora viestintä ei aina ole mahdollista tai käytännöllistä, tämä Nashin erityisoletus näyttää toimivan." - Michael Guillen kirjassa Silta äärettömyyteen -
Onhan se kumma juttu, kun sitä, joka asian todella kokee omissa nahkoissaan, ei aina edes uskota, oteta vakavasti, vaan luotetaan sokeasti vanhaan tietoon - tai jopa pillerikauppiaan kalvoesityksiin! Se loukkaa potilasta.
Kun me olemme lääkäreiden tutkittavana (ja armoilla), täytyisi potilaan mielipiteitä kirjata sairaskertomukseen liitteeksi. Se tieto on juuri sitä omakohtaista, kokemuksen kautta hankittua tietoa, mutta lääkäreillä se on vain opittua, joskus ulkoa päntättyä - ehkä tuntintotodistusten saamista varten - ulkoa opeteltua. Sori vaan, tohtorit, mutta se kirjatieto ei todellakaan ole sellaista, millä voidaan sairaan ihmisen väitteet kumota! Sehän perustuu uskoon, joka on muodostunut teille vuosien varrella sen mukaan, mitä olette muilta oppineet, esim. kirjoista lukeneet. Ei uutta tietoa voi tullakaan, jos sitä ei halua kuulla! Paranemiskertomukset on vuosien varrella järjestelmällisesti poistettu - moni vaan ei sitä huomaa, kun ei ole niitä linkittänyt talteen minnekään, ei osaa kaivatakaan;-)
Omat asiat ja mielipiteet täytyy tuoda rohkeasti esille. Silti sekään ei riitä, koska tiedot jäävät lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan vaitiolositoumuksen vuoksi juuri sinne. JOS arvele jokin vieraan aineen aiheuttavan oireet -arominvahventeiden lisäksi se voi olla myös joku lääke - pitää asia esittää kirjallisessa muodossa (so kolmena kappaleena: yksi itselle, toinen sairaskertomukseen liitettäväksi ja yksi Lääkelaitokselle). Ne vaaditaan erikseen liitettäväksi siihen lääkärillä käynnin yhteydessä ja -vaatimuskin sitä täytyy kirjoittaa siihen. Kannanotossa ei tarvitse olla lääkärin mielipidettä.
Sairaalle sanotaan edelleen, että ruolla ei ole mitään merkitystä tauteihin. Keskustelua esimerkiksi vitamiineista ei saa aikaan lääkärin kanssa. Monen monta oireetonta on, mutta edes potilasyhdistys ei kiinnostu niistä, vaan pyrkii sopeuttamaan ihmisiä mahdolliseen leikkaukseen, joka tosin voidaan joutua tekemään kenelle tahansa: kapselikamera, jolla voidaan ottaa digikuvia terveestä suolesta, voi juuttua sairaassa suolessa ahtaumaan, eikä sitä saada pois ilman leikkausta. Monesti väliaikainen avanne joudutaan laittamaan hätäleikkauksen yhteydessä - siis ainoana konstina.
Suunnitellaanpa nykyään jo joukkoseulontoja 65-vuotiaalle väestölle!...
Sairasta voi hyvinkin masentaa imeytymishäiriöistä johtuvan virtamiinipuutoksen takia. Varsinkin jos potilas ei ole tyytyväinen lääkehoitoon tai ei halua leikattavaksi, hänelle tarjotaan helposti mielialalääkkeitä... Niiden käytöstä kieltäytyminen voidaan tulkita hoidosta kieltäytymiseksi, eikä esimerkiksi keskusteluapua vaikeassa elämäntilanteessa voi saada. Kotiapu, ruoanlaittaja ja pyykinpesijä, joka jaksaa kuunnella murheita, saattaisi olla monta kertaa parempi apu, mutta maksaa. Ristiriita on järkyttävä... Kuulemma nyrkkisääntönä "terapiaan" pääsemiseksi lääkärit pitävät sitä, että ainakin kahta mielialalääkettä on kokeiltava ensin.
Hyvä lääke taas on erään lääkärin mukaan sellainen, jota potilas suostuu syömään. En ymmärrä tuota, mutta masentunutta potilasta kyllä ymmärrän, ja otan osaa. Toisaalta, ihmiseltä, joka on osannut hakea apua masennukseensa, evätään sillä perusteella oikeus hankkia adoptiolapsi, vaikka masennuksen syynä olisi ollut lapsettomuus. Entä silloin, kun syynä on jatkuvan lääkityksen takia "itse" aiheutettu lapsettomuus - monien lääkkeiden sivuvaikutuksena sellainen on tunnetusti olemassa.
Toivon, että joskus joku kiinnostuisi "puhtaan ruoan" eduista sairauksien ennaltaehkäisyssä ja niiden hoidossa ja tekisi asiasta vaikkapa väitöskirjan. Luin vasta Per Lindbladin lisensiaattityön, perusperiaatteen tajusin:
Ensin tehdään kysely, joka osoitetaan jollekin tietylle ryhmälle, jota pyydetään vastaamaan rehellisesti kysymyksiin. Vastauksia analysoidaan ja siitä lisensiaattityö vähitellen muodostuu, alkuperäisaineistosta. Tässä tapauksessa esimerkiksi suolistovaivaisten kokemuksista - oireettomien tietoja ei kukaan kerää. Mutta on muistettava, että juuri tuo joukko oli sitä, joka tarvitsi apua, eikä ollut saanut sitä aikaisemmista ohjeista (tunnollisimmat todellakin ottavat lääkkeet niin miten sanotaan, vaikka mainos toitottaakin, että "vain otettu lääke auttaa" - ei se vaan aina auta, vaan saattaa aiheuttaa jopa myrkytystilan, joka varsinkin crohnikolla on vaarallinen! Maksa-arvot voi olla hälyyttävän korkealla pelkästään lääkkeiden takia, mutta potilasta voidaan epäillä alkoholistiksi niiden perusteella?
Kysymysten laatimisessa sairaiden - ja niiden joukossa oireettomien - osuus on tärkein, koska terveellä ihmisellä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä vaivoja sairaalla voi olla/on ollut! Mutta mistä ne tavoittaa? Miten? Jäsenyys potilasyhdistyksessä ei voi eikä saa olla mikään kriteeri!
