Antaudun ihmeellisten yhteensattumien virralle luopumalla valmiista odotuksista  - A. Kulovesi -

 

"..tosiasiassa emme ole teoreettisella tasolla yhtään lähempänä ihmisen toiminnan ja toiminnallisten häiriöiden selittämistä kuin vuosisata sitten. Luultavasti olennaisin syy tähän tilanteeseen on, että tutkijat ovat viime vuosikymmenien merkittävien teknisten edistysaskelten hämäämiä; teoreettinen pohdiskelu on olematonta ja tutkimusta ohjaavat uudet aivotoiminnan rekisteröimis- ja kuvantamismahdollisuudet ihmisen toiminnan teorian sijasta. Vanhaa tarinaa lainaten voisikin sanoa, että tutkijat etsivät sieltä, missä on valoa eivätkä sieltä, mihin lanttinsa kadottivat."

- Timo Järvilehto kirjoituksessaan "Geenit ja aivot epäterveiden elintapojen ja sairauksien syinä"

 

Jukka Marniemen teksti jatkuu:  

 

"1. Perinnölliset eli geneettiset tekijät: 

Koe-eläimiin verrattuna ihmisellä on runsaammin perinnöllisiä eroja ja poikkeavuuksia vieraiden aineiden aineenvaihdunnassa. Glukuronidikonjugaatiossa esiintyy perinnöllisiä häiriöitä, joiden seurauksena mm. elimistön hemoglobiinin aineenvaihduntatuote bilirubiini ei pysty poistumaan elimistöstä, vaan seurauksena on siitä johtuva keltaisuus. Asetylaatioreaktion nopeus vaihtelee eri väestöryhmien välillä, esim. eskimoista vain n.10% kun taas kaukaasialaisista jopa puolet on ns. hitaita asetyloijia. Reaktioissa on eroa yksilöiden välillä.

 

2. Ikä:

Sikiön ja vastasyntyneen kyky muokata vieraita aineita on huonompi kuin aikuisella. Mitattavissa oleva aineenvaihdunta ilmestyy vasta n. 10-12. raskausviikolla, ja se kasvaa siitä vähitellen lähestyttäessä synnytyshetkeä. On huomattava, että vieraita aineita muokkaava entsyymikoneisto on tärkeä elimistön normaalinkin aineenvaihdunnan kannalta (esim. bilirubiini). Yleisenä sääntönä voidaan mainita, että sikiöllä on huonompi vieraiden aineiden aineenvaihdunta kuin vastasyntyneellä, jolla se on huonompi kuin aikuisella. Ihmisen vanhetessa tämä kyky alkaa taas huonontua.

 

3. Sukupuoli:

Miesten vieraita aineita muokkaava entsyymikoneisto on joissakin tapauksissa kehittyneempi kuin naisten, koska miessukupuolihormonit käyttävät aineenvaihdunnassaan hyväkseen samoja reaktioteitä kuin monet vieraat aineet.

 

4. Hormonit:

Monet yleistä aineenvaihduntaa säätelevät hormonit vaikuttavat myös vieraiden aineiden muokkautumiseen, esim. tyroksiini, insuliini, kasvuhormoni, lisämunuaisen hormonit. Hormonivaikutukset ilmenevät yleensä vain niissä reaktioissa, joissa on sukupuolierojakin. Lisäksi ne ovat yleensä paremmin havaittavissa ainakin koe-eläimissä urospuolisissa yksilöissä.

 

5. Raskaus:

Raskauden aikaiset yleiset aineenvaihduntamuutokset, jotka johtuvat lisääntyneestä hormonituotannosta, heijastuvat myös vieraiden aineiden aineenvaihdunnassa. Varsinkin glukuronidikonjugaatiokyky on heikentynyt raskauden aikana, mistä on usein seurauksena elimistön keltaisuus. Samat hormonit voivat myös joutua vastasyntyneeseen äidinmaidon mukana, jolloin voi olla seurauksena myös vauvan keltaisuus.

 

6. Ravinto ja ravitsemus:

Varsinkin ravinnon valkuais- ja mineraaliaineet vaikuttavat vieraiden aineiden muokkautumiseen. Aliravitsemustilassa kudoksiin aikaisemmin kerääntyneet myrkyt vapautuvat verenkiertoon.

 

7. Sairaudet:

Erityisesti maksasairaudet aiheuttavat suuriakin muutoksia vieraiden aineiden muokkautumiseen.

 

8. Stressi:

Elimistöön kohdistuvasta stressitilasta on seurauksena fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia, jotka vaikuttavat aineenvaihduntaan ja hormonieritykseen, jolloin myös vieraiden aineiden metaboliassa tapahtuu muutoksia. Esimerkiksi vieraiden aineiden monet vaiheen 1 (kuva puuttuu nyt, sori) reaktiot vilkastuvat kylmässä ympäristössä.

 

9. Radioaktiivinen säteily yleensä heikentää elimistön puolustautumiskykyä vieraita aineita vastaan."

 

  • Viranomaiset määrittävät turvallisuusrajoja lääkejäämille ja esim korrenvahvistajajäämille, vaikka esim geenimuunnelluissa rehuissa on aiempaa enemmän torjunta-ainejäämiä. Jos kasvi itse tuottaa myrkyn, joka aiemmin piti levittää kasvustoon, kai sitä siinä kasvin hedelmässä on, kuten maissikoisan torjunta-ainetta? Eri asia sitten on, tarkistaako sen jäämää kukaan, koska ainettakaan ei ole peltoon levitetty? Myrkkyjen minimoiminen on usein mahdotonta eikä elimistö kestä vieraiden ainesten lisäkuormaa, luomuliha silloin paras valinta.

 

"Ihminen on usein kuin kärpänen, joka hiki hatussa pörrää lasipullossa, vaikka pullonsuu on auki. Ja mitä enemmän ihminen siinä pullossa pörrää, sitä vähemmän hän huomaa avonaista suuta.", hän siteeraa Ludvig Wittgensteinia. Omassa työssään kouluttajana ja terapeuttina Malinen yrittää osoittaa ihmisille, että pullonsuu on auki." - Tapio Malisesta Hesarissa-

 

sivu on osa suurempaa kokonaisuutta

sivun alkuun