"Nykyisessä terveydenhuollon ahdingossa on järjetöntä, että yksityissektori kiihdyttää terveyspalveluiden mainontaa houkutellen palvelujen käyttäjiksi uusia potilaita. Mainonta ruokkii turhia palveluita, turhia potilaskäyntejä ja luo harhaa, että terveys on ostettavissa ja hallittavissa. Maksukykyisestä potilaasta huolehditaan hyvin" - Markku Myllykangas (tosin siellä eri artikkeli eri aiheesta)-
Jukka Marniemen teksti jatkuui: "Ympäristölääketieteen tehtävänä on tutkia, miten ympäristön muuttumisen synnyttämiä terveydellisiä haittoja voitaisiin minimoida, eli millainen ympäristö ylläpitää terveyttä.
Toksikologia on oppi elimistölle vieraista ja myrkyllisistä aineista ja niiden vaikutuksista.
Vuosittain tulee markkinoille 200 000 - 300 000 uutta yhdistettä, joista noin puolet jää pysyvään käyttöön. Uusien yhdisteiden vaikutukset elimistöön ovat tuntemattomia."
"Elimistö kemiallisten haitta-aineiden vastustajana
Elävä solu ja elimistö tarvitsevat elossa pysyäkseen ja toimiakseen ympäristöstään raaka-aineita omien rakenteidensa muodostamiseen ja energian tuotantoonsa. Toisaalta solut poistavat oman aineenvaihduntansa hukkatuotteita. Tämän vuoksi mikään elävä järjestelmä ei voi olla täydellisesti suljettu ulkopuolisilta kemiallisilta vaikutuksilta.
Solun ulkokalvo toimii solun kemiallisen tasapainotilan ja aineenvaihdunnan turvaamiseksi. Solukalvo on muodostunut kahdesta rasvakerroksesta, johon on liittynyt valkuaisainemolekyylejä. Se on ns. puolinestetilassa eli kalvon vierekkäiset molekyylit ovat jatkuvasti muuttuvassa tasapainossa keskenään.
Solun ulkokalvossa on mittavia aukkoja, ja se sisältää useita kaikille soluille yhteisiä entsyymijärjestelmiä. Toiset solukalvon järjestelmistä palvelevat kemiallisten aineiden kuljetusta; toiset taas ylläpitävät jonkun tai joidenkin aineiden pitoisuutta turvaten siten solunsisäisen tilan säilymisen. Näiden järjestelmiensä avulla solu voi tietyissä rajoissa vastustaa kemiallisia aineita, joista on solulle haittaa tai joita se ei tarvitse.
Yksityinen solu suhtautuu eri tavalla vieraisiin aineisiin kuin koko elimistö, eikä elimistön tapa vastustaa vieraita aineita ole suinkaan pelkästään yksityisten solujen summavaikutusta. Aineen pääsy elimistöön on monen siirtotapahtuman summa. Siirtotehtäviin vaikuttaa jatkuvasti elinjärjestelmän taipumus vapautua vieraasta aineesta."
Jos linkityksissä on virheitä, pyydän ilmoittamaan niistä minulle - korjaan heti. Ainoastaan teksti on Marniemeltä. Kiitos niistä vielä!
"Tieto on valtaa, sanotaan. Missään muualla se ei tule esiin yhtä selvästi, kuin potilaan ja lääkärin välisessä suhteessa, jota lääkäri usein hallitsee tietojensa perusteella. Kun potilaat valittavat, että lääkäri on jumalan asemassa, syynä ei ole läheskään aina lääkärin käytös ja toimintatapa vaan potilaan tunne siitä, että hänen kohtalonsa riippuu lääkärin tiedoista ja niiden pohjalta tehdyistä ratkaisuista - ja usein näin onkin. Toinen esimerkki on tietoliikenneyritys, jonka huippukoulutetun henkilöstön innovaatiot voivat muuttaa miljoonien ihmisten elämää ja peräti koko yhteiskunnan toimintaa ja rakennetta". - Jorma Palo kirjassaan "Kun vallanpitäjät vilustuvat" -
sivu on osa suurempaa kokonaisuutta