< "Rentoutuminen käynnistää myönteiset luovat voimani" - A.Kulovesi- >

"Auktoriteettiasemassa olevien lääkäreiden ei ehkä pitäisi esittää asioita niin itsestäänselvinä. Tautien ja niiden hoidon monimutkaisuuden ja ristiriitaisuuden näkeminen auttaisi potilasta ymmärtämään, ettei lääkärin tarvitse välttämättä olla tyhmä tai laiska, vaikkei hän tietäisikään oireiden syytä ja hoitoa. Tämä olisi eduksi myös lääkäreille, sillä se suojelisi heitä nykyistä enemmän potilaiden kritiikiltä." - Mediuutisissa -

Enpä olisi uskonut edes vuosi sitten näkeväni uutista - oikeastaan näinhän asian on täytynyt olla jo pitkän aikaa... lainaan lauseet väärinkäsitysten minimoimiseksi sieltä, mistä itsekin asian ekan kerran luin:

"Emme kuitenkaan ole oikein tienneet missä järjestyksessä asiat tapahtuvat: käynnistääkö syöpägeeni solukasvun, jonka seurauksena epiteelirakenne rikkoutuu, vai tarjoaako ensiksi tapahtuva epiteelikudoksen rakenteen rikkoutuminen syöpägeenille otolliset olosuhteet villin solukasvun käynnistämiseen", Klefström selittää.

Hänen ryhmänsä tuore tutkimus tukee ajatusta, että kudoksen rakenteen rikkoutuminen tapahtuu ensin, sillä tiiviin ja järjestäytyneen epiteelirakenteen muodostus kykeni täysin estämään syöpägeeni c-Myc:n kyvyn aiheuttaa pahanlaatuista solukasvua." - Biomedicumin sivuilla -

 

Eikö siis täytyisi lopettaa jo rutiininomaiseksi käytännöksi muodostuneet koepalojen napsimiset? Varsinkin jos (tai siis kun...?) niillä saadaankin aiheutettua lisää alkavia syöpiä???? Moni siirtää lääkäriin menoa siksi, että ei vaan halua osallistua tutkimuksiin, mitkä ovat ekalla kerralla olleet sietämättömiä. Eikö silloin ole jopa tervettä reagoida paniikilla asiaan, minkä elimistö on itse rekisteröinyt henkeä uhkaavaksi tapahtumaksi? Luontokappaleita me kaikki olemme eikä asiat muuksi muutu, vaikka kuinka selitettäisiin ja yritettäisiin muuksi muuttaa. Ei tarvitse sopeuttaa ihmistä opettamalla lasta piikittämään appelsiinia kuin ehkä vasta silloin, kun kaikki muut keinot on käytetty.

Solukko rikkoontuu ja avaa tien sekä pöpöille, viruksille ja vieläpä syöpäsolun villiintymiselle? Enhän voi noita asioita tuntea, mutta ihmettelen, kuinka käy siinä tapauksessa, että potilaana ei halua tähystettäväksi? Onko se muka hoidosta kieltäytymistä silloin? Pieni ristiriita tuossa asiassa tosiaan...:

"Kasvaimesta pyritään aina ottamaan koepala eli biopsia. Sana tulee Kreikan kielestä, jossa bios tarkoittaa elämää ja opsis näköä. Biopsia on siis nimenomaan elävästä kudoksesta otettu pala tai näyte patologin nähtäväksi." - terveyskirjastosta -

 

Sain hirvittävän yskänkohtauksen kerran erikoisen punaisen pilven alta ohi ajettua, mutta en tiedä, mitä hengitin... Itätuulen jälkeen olen aina ollut kipeä, mutta onneksi se puhaltaa aika harvoin... Niin, nikkeliallergia selittää sen, mutta eihän sen takia pidä sentään käyttää kortisonisuihkeita? Kirurgin maskeja sen sijaan aion hankkia pahojen päivien varalle. Niitä kannattaisi käyttää esim ihmisvilinässäkin, jos ei halua bakteeritartuntaa - viruksilta ne ehkä ei suojaa, jos ne ovat liian pieniä - mistä minä sen tietäsin, mutta kannattaa kokeilla;-)

Sivu on osa suurempaa kokonaisuutta