< ..>

 

"Neljässä vuodessa Pyhärannan vuosimaksut TYKSille ovat lähes kaksinkertaistuneet, 2 miljoonasta kolmeen ja puoleen miljoonaan markkaan, mutta eivät kaksi ja puolituhatta kuntalaista silti aikaisempaa sairaampia ole olleet.

Johtopäätös onkin tyly: omalta pieneltä osaltaan Pyhärannan kuntakin on ollut kustantamassa uusien lääkkeiden kehittämistä hyvinvoivien tutkijoiden ja vielä vauraampien lääketehtaiden hyödyksi.

Seppälä: –Se ei kuulu kunnan toimialaan. Minun mielestäni.

Laalo: –Tässä on tehty ulkopuolisen rahoituksen lääketutkimustyötä kuntien varoilla, eli tässä ei ole noudatettu pelisääntöjä, ei ole noudatettu niitä ulkopuolisen rahoituksen tutkimukseen liittyviä ohjeita." - M-O.T. -

 

Edellinen pätkä on jo reilusti 10 vuotta vanhasta ohjelmasta. Nuoriso ei kai ole kuullutkaan moisesta? Saiko kunta omansa pois? Entä potilaat?

 

Löysin uniikkisavityön, joka esittää Franciscus Assisilaista. Hänhän on 1100 luvulla Keski-Italiassa syntynyt liikemiesperheen poika Giovanni. Matkailunähtävyys on tehty siitä paikasta, jolla Hän eli ja vaikutti. Toivottavasti taiteilija tekee toisenkin, jos joku muukin joskus haluaa sellaisen. Taiteilijalla on putiikki myös Tampereen tallipihalla, siellä, missä on seinän takana se ihana  oikea Suklaapuotikin ja  kahvila Vatruska.  Pieni patsas, jonka taiteilija oli tehnyt, on ihastuttava! Jossain lähistöllä on puisto, jossa  joskus tuoksuu omenankukka - olisiko samalla hyvä evästelypaikkakin?  Kai meidänkin täytyy suunnistaa töllöttämään "suurta" historiaa taaksepäin joskus eläkepäivillä, kun ei kesäloma riitä ja jos auto vielä rullaa mäen päälle:-)

 

Franciscus on eläintensuojelupäivän suojelija - no miksi ei, jos asia sellaisen vaatii. Tosin se pitäisi ottaa vakavasti muutenkin, ilman pyhimysten sädekehää. Ihan tavallisista ihmisistä kaikki asiat ovat riippuvaisia...

Kaikenlaisia rituaaleja ihminen tekee ja toinen omii niitä itselleen... Kuten jouluseimen rakentaminenkin on näköjään Franciscuksen aloittama tapa?

Katolinen munkki, Franciscus Assisilainen on jouluseimen . Markku Siivola kertoo, mitä Hänen kirjoistaan voi löytää

Zen-kerhoissa voi opetella tasapainoa, mutta löytyy se varmaan ilman niitäkin. Uskon, että pelkkä rauhallinen kävely ja tyhjään tuijottaminen ajaa samaa asiaa - jos niin haluaa. Monesti tanssiessa, ihan tavallista menoa vaan, TUNTUU siltä, että olisi löytänyt jotain harmonista. Joskus tangon ja hitaan valssin tanssitunneilla on hyvin harras ja keskittynyt tunnelma. Ei se "Satumaa" ole sen kauempana kuin "Joulumaakaan", josta lauletaan... Se on ihmismielen valtakunta - mikä sitä mieltä sitten kahlitsee?

Tuskinpa Franciscus olisi halunnut, että katolinen kirkko tekisi Hänestä pyhimyksen! Mikä tauti muuten hänellä oli? Kai niitä reikiä tulee kämmeniin, jos on 40 vuorokautta erämaassa pesemättömänä? Joku sieni alkaa pesiä kämmenkuopassa ja ... ei sen kummempaa "ihmettä"? Sairas Hän oli, siitä kertoo moni historiikkikin.... Tässä yksi. Jokainen kai lisännyt siihen omia pointtejaan ja ajan myötä käännöksetkin ovat saattaneet vähän muuttaa alkuperäissanomaa...

 

"Ajattelen, että sädekehä tulee näkyviin vasta kun pimeys on saanut vallan, eli kun tutkimme pyhien elämänkertoja, erotamme henkilön pyhyyden pahuuden taustaa vasten. Fransiscus Assisilaisen köyhä ja vaatimaton elämä peilautuu aikansa korskeaa katolista kirkkoa vasten, jossa Jumalan sana oli kääritty kultaan ja jalokiviin. Siksi se on myös tänä päivänä puhutteleva."

- Jaakko Heinimäki Tosion -verkkolehdessä -