"Meidän aikanamme sekä yhteiskunta, että myös ihmisten tietoisuus on lohkoontunutta. Veronmaksajana ihminen vaatii pienempiä veroja, kuntalaisena parempia palveluja, kuluttajana halvempia hintoja ja kauniimpaa ympäristöä. Saman ihmisen tavoitteet ovat keskenään ristiriitaisia ja hänen on tehtävä valintoja. Ristiriitaisten tavoitteiden yhteensovittaminen ei enää tapahdukaan ihmismielen sisällä, kuten silloin, kun ihminen on oman itsensä herra, vaan erilaisten organisaatioiden välisenä kamppailuna. Samat ihmiset ovat organisoituneet lukuisiin, toisiaan vastaan kamppaileviin järjestöihin, joista jokainen on perustettu edistämään yhtä näkökohtaa. Näiden organisaatioiden tehokkuus ja niiden käytettävissä olevat painostuskeinot ratkaisevat näkökohdan ominaispainon, ei se, kuinka tärkeiksi ihmiset sen kokevat. Tämä voi johtaa melkoisiin vääristymiin, jos eri näkökohtien puolesta on organisoitu eri teholla." - Oden kirjoitus 1983 -
Kuvassa on solaniiniperunoita, jotka oli tarkoitus palauttaa kauppaan,mutta enpä ole ehtinyt... Mutta ei niitä uskalleta syödäkään. Meni muuten pari kuukautta, kun Evira vastasi kysymykseeni, mitä niille täytyisi tehdä, eikä viljelijäkään vastannut sähköpostiin ollenkaan. No, eviran vastauksessa hämmästytti se, että siinä sanottiin, että on "hyvä että ihmiset ei syö vihreitä perunoita ja tietää varoa niitä" - mutta myydä niitä kyllä saa??? Uusimmassa Kaari-lehdessä luki perunasta pätkä, joka liittyy lajikkeisiin. Tiedetään, että eri lajikkeissa toksiinipitoisuudet vaihtelevat, mutta niitä ei ole pidetty jalostuksessa ominaisuutena, jota haluttaisiin lisätä - siis alhaista pitoisuutta. Rosamundassa niitä n ollut vähiten ja siksi en nyt aiokaan syödä Rosamundia, vaan ostaa ne luomuiset mitä vielä ehkä jostakin löytyy, laitan itämään, jotta voin kasvattaa edes äidille ja seuraavaksi vuodeksi luomuiset siemenperunat. Niitäkään ei tietenkään saa viherryttää, oli lajike mikä hyvänsä. Vihertyminenhän merkitsee solaniinia ja se syntyy auringon valon vaikutuksesta.
Liemiruokaa tyrkytetään usein vatsavaivoihin ja suolistossa olevan ahtauman takia omatekoinen sosekeitto voikin olla ainoa, mikä menee ahtautuneen suoliston läpi. Teollinen valmiste sen sijaan saattaa olla huono valinta vatsavaivoissa - kuuma-kuppi-keitoista kertoi (viestiketju poistettu kys palstalta - moderaattorin mielestä on kai samantekevää, eikä uudet sairaat tiedä varoa selvää asiaa... ketjussa on useita kommentteja, missä kerrottiin samaa, että ei sovi!) muuan saaneensa parissa kuukaudessa suolistoverenvuodon, kun oli ottanut sitä joka päivä eväänä:-(
Historia on aika mielenkiintoinen, kun alkaa etsiä tietoja siitä, miten tuo ylinnä oleva ajatus on aikaan sijoittunut. Olen huomannut iloisen lieveilmiön monen sellaisen kohdalla, joka on siirtynyt luomuruokaan - pian onkin vaivainen muuttunut lasta odottavaksi emoksi! Jos lapsettomuus johtuu noista toksiineista, ollaan oltu jo pitkään ihan väärillä raiteilla! Sanokaa, miten voi saada pois kelakorvauksen piiristä sellainen valmiste, mikä saattaa tappaa sikiön? Eihän keskenmenojen syytä kukaan selvitä? Monen suolisto on odotusaikana tulehtunut ja onpa jouduttu jopa poistamaan - mutta kukaan ei selvitä, käyttikö ko henkilö rautatablettia, esim Obsidan. Tupakoinnin lopettaminen voi olla yksi syy siihen, että suolisto ärtyi - tilalle tulleista vaahtokarkeista yhdellä tutulla... mutta miten ihmeessä meidän isovanhemmat ovat syntyneet, kun ei niitä rautatabletteja silloin kukaan jakanut neuvolassa odottavalle äidille?
Jos parantavia lääkkeitä olisi, ne voisi hyväksyä, siis jos se parantaisi, mutta kun seuraukset ovat käytäntöjen takia monesti päinvastaisia: esimerkiksi jos syöpä kasvaa siinä solukossa, mistä koepala otettiin tutkimuksissa, ollaan ihan hukassa! Ei tosiaan parane enää, sillä koepalan takia jää aina arpikudos... Madonmunajuomareseptiä tai ulosteensiirtoa ei moni lääkäri suostu "allekirjoittamaan", vaikka se on ollut monelle hyvä apu - mut kela ei korvaa. Eikä sairaalassa saa edes luomuruokaa, joka on monesti elinehto - siis herkimmille. Perunaahan ei moni voi syödä missään muodossa enää ollenkaan!
Muntogeenisiä aineksia voi olla uuselintarvikkeissa ja tietysti pieniä määriä kaikissa tavallisissa. Mitä niistä? Katso ohjelma, tiedät - paremmin selviää tuolta.
"Biotekniikan avulla muokatut viljelykasvit sisältävät geneettisiä ominaisuuksia toisista kasveista, viruksista, bakteereista ja eläimistä ja ne on suunniteltu toimimaan tavalla, jota ei olisi koskaan ollut mahdollista saavuttaa klassisen jalostuksen keinoin. Monet uudet, tieteellisistä laboratorioista virtaavista siirtogeenisistä kasveista kuulostavat tieteismaailman luomuksilta.
Tutkijat ovat siirtäneet "jäätymisenesto"-proteiinia koodaavia geenejä kampelasta tomaattiin suojatakseen tomaattia pakkaselta.
Kanan geenejä on siirretty perunaan nostamaan perunan taudinkestävyyttä.
Tulikärpäsen geenejä on siirretty maissin biologiseen koodiin merkkigeeniksi.
Kiinalaisen hamsterin geenejä on liitetty tupakan perimään lisäämään sterolituotantoa."
Lähteenä viimeisessä: Rissler, Jane & Margaret Mellon, The Ecological Risks of Engineered Crops (Campridge, MA: MIT Press, 1996)
"En halua paeta edellä luettelemieni filosofien tai muiden ajattelijoiden intellektuaalisen suojakilven alle. En myöskään halua puolustaa mitään oppirakennelmaa. Olen halunnut puolustaa persoonaa moraalisena toimijana ja vastustaa niitä, jotka ovat mielestäni lobotomisoimassa ihmisen." -Jyri Puhakaisen kirjasta Persoonankieltäjät-
sivu on osa suurempaa kokonaisuutta