
"Vuototapauksia, jotka on epäilty lääkeaineiden aiheuttamiksi, on raportoitu Suomessa 30 vuoden aikana 240. -- Vuodon takia 21 potilasta menehtyi tai vuoto myötävaikutti siihen. Ylivoimaisesti eniten vuotoja on raportoitu laajakirjoisten penisilliinien käytön yhteydessä" - Lääkelaitoksen tiedotuslehti TABU 4/2003 -
Maallikkona voin yhdistellä asioita miten sattuu - sen välttämiseksi lainaan joitakin lauseita muualta verkosta. Nämä ovat itseopiskelijan muistiinpanoja, joten virheitä voi olla myös. Selvennän asioita itselleni, jotta voisin paremmin ymmärtää syitä ja seurauksia - tai oliko ne sittenkin toisin päin?
Typpioksidistako saadaan apua reumaan ja astmaan, luki kauan sitten HS:n sivuilla:
"Tulehdussairauksista kyseeseen tulevat ei-bakteeriperäiset tulehdukset, joita ovat muun muassa astma, reuma ja suolitulehdukset. Näissä taudeissa on kyse typpioksidin liikatuotannosta elimistössä."
..."Typpioksidi on kaasu, joka hermostossa osallistuu muistijäljen syntymiseen. Toisin sanoen se pystyy välittämään kehoon signaaleja, jotka vaikuttavat solujen toimintaan. Koska typpioksidi on vapaasti liikkuva kaasu, se vaikuttaa laajemmalla alueella kuin perinteiset hermopäätteiden välittäjäaineet."
Päivi Holm on tutkinut väitöskirjassaan seikkoja:
"Tuloksilla on merkitystä tulehdustautien syntymekanismien selvittelyn kannalta ja uusien lääkeaineiden kehitystyössä."
Vaikka näillä asioilla ei olisikaan yhteyttä toisiinsa, on mielenkiintoista tutustua uusiin tutkimusmenetelmiin. Katso em. linkin takaa ensin videonpätkä aiheesta. CSC:n sivuilla sanotaan:
"Proteomiikan avulla keskuksessa tutkitaan mm. solujen viestintää valkuaisaineiden tasolla. Sitä käytetään esimerkiksi selvittämään minkälaisia muutoksia syöpätaudit tai tulehdusperäiset taudit kuten astma aiheuttavat soluissa tai miten solun muuttunut toiminta voi johtaa näiden sairauksien syntyyn. Syy-yhteyden löytäminen voi auttaa kehittämään sairauksiin nykyistä parempaa diagnostiikkaa ja täsmällisempiä lääkkeitä."
Mistähän seuraava lainaus on kuka tietää, voisiko kertoa? Lähdettä, jonne voisin linkittää, en löydä enää. Siis kenen kirjoittamaa seuraava:
"Typpioksidi vaikuttaa ruoansulatuskanavan toiminnan säätelyyn ja sairaustiloihin:
- Typpidioksidia on hermosoluissa ja verihiutaleissa sekä verisuonen endoteelisoluissa. Entsyymin toiminta vaatii kalsiumia / kalmoduliinia, ja se tuottaa nopeasti typpioksidia.
- Ruoansulatuskanavassa typpioksidia muodostuu epiteelin ja hermoston soluissa.
- Syöttösolut ja tulehdusreaktiossa suolen seinämän leukosyytit tuottavat typpioksidia.
- NANC-hermot muodostavat osan ruoansulatuskanavan seinämän hermojen autonomisesta kokonaisuudesta, enteerisestä hermojärjestelmästä (Goyal ja Hirano 1996). Typpioksidi on osoitettu yhdeksi näiden hermojen välittäjäaineeksi.
- NANC-hermosto on toiminnallisesti jaettavissa eksitatorisiin ja inhibitorisiin hermoihin. Edelliset eksitatoriset hermot välittävät lihassupistusta ja inhibitoriset hermot jälkimmäiset relaksaatiota. Lisäksi NANC-hermot säätelevät refleksejä ja peristaltiikkaa. NANC-hermotus relaksoi suolen seinämän lihassoluja suolen liikkeitä edeltävien etenevien myoelektristen kompleksien välillä.
- Typpioksidi lisää toisaalta kaliumin ulosvirtausta
- Typpioksidi
- lisää liman eritystä (Sababi ym. 1995) ja
- suojaa mahan ja suoliston limakalvoa etanolin (Ali 1995), iskemian (Caplan ym. 1994), iskemiaa seuraavan reperfuusion (Kubes 1994) ja endotoksiinin aiheuttamilta vaurioilta (Hutcheson ym. 1990).
- Monien ulkustaudin lääkkeiden vaikutus näyttää liittyvän typpioksin lisääntyneeseen tuotantoon ja tulehduslääkkeiden ulserogeeniset haitat puolestaan typpioksidin ja prostaglandiinien vähentyneeseen tuottoon.
- Suolen seinämän läpäisevyys kasvaa tulehduksessa (Gardiner ym. 1995). Tulehduspaikalle kertyneet neutrofiiliset granulosyytit sekä makrofagit tuottavat ylimäärin typpioksidia, joka lisää mukoosan vaurioita toksisilla mekanismeilla.
- Typpioksidi osallistuu Crohnin taudissa ripulin syntyyn, imeytymisen ja permeabiliteetin häiriöihin sekä granulomatoottiseen tulehdusreaktioon.
- Yleinen tulehdustila, ileus ja suolen toksinen laajentuminen liittyvät typpioksidin lisääntyneeseen tuottoon.
- Typpioksidi muuntelee makrofagien ja sileän lihaksen toimintaa sekä mukoosan eheyttä, ja se säätelee valkosolujen siirtymistä verenkierrosta kudoksiin (Kubes ja Granger 1992) vähentämällä leukosyyttien adheesiomolekyylin CD11/CD18:n ilmentymistä. Tulehdustilassa valkosolut tuottavat suuria määriä typpioksidia, mistä seuraa suolen seinämän lisääntynyt verekkyys (Stark ja Szruszewski 1992).
- Typpioksidin ylimäärä taas saattaa estää normaalit supistelut ja aiheuttaa kroonista ummetusta.
- Osa kortisoninkin vaikutuksista perustuu typpioksidin tuoton (iNOS) tai toiminnan tai molempien estoon tulehdusalueella.
- Lähes kaikissa soluissa muodostuva typpioksidi säätelee monia toimintoja myös ruoansulatuskanavan alueella. Suoliston liikkeet, verenkierron lisäys, epiteelin läpäisevyys sekä haitallisten mikrobien tuhoaminen välittyvät sen kautta"
Onko seuraava lainaus samasta kynästä, kuin edellinen?
"Gastriini on peptidihormoni, joka syntetisoidaan mahalaukun antrumosan G-soluissa ja ohutsuolen yläosassa. Tärkeimmät gastriinieritystä lisäävät tekijät ovat
- vagusstimulaatio,
- runsaasti proteiineja sisältävä ateria
- sekä alkalinen pH.
Seerumissa gastriini esiintyy useana aktiivisena komponenttina. Kohonneita gastriiniarvoja tavataan aterian ja kahvin nauttimisen jälkeen.
Kohtalaista hypergastrinemiaa tavataan
- pernisiöösissä anemiassa,
- kroonisessa atrofisessa gastriitissa,
- mahasyövässä,
- antrumsoluhyperplasiassa,
- pylorusobstruktiossa sekä
- pienellä osalla tavallisia ulkuspotilaita.
- Voimakasta hypergastrinemiaa tavataan gastrinoomassa (Zollinger-Ellison syndroomassa).
- Epäselvissä tapauksissa voidaan gastrinoomadiagnoosi varmistaa sekretiinirasituskokeella.
Pohjukaissuolihaavapotilailla ja mahahaavapotilailla gastriinitaso voi olla lievästi kohonnut. Atrofisessa gastriitissa gastriinin lepoarvot ovat useimmiten suuret ja pepsinogeenipitoisuudet pienet. Antasidien käyttö nostaa gastriinieritystä.
Pylorusstenoosissa antrumin venyminen nostaa gastriiniarvoja.
Gastriiniarvot nousevat myös aterian ja kahvin nauttimisen jälkeen. Varsinkin runsasproteiininen ateria stimuloi gastriinieritystä.
Munuaisten vajaatoiminta suurentaa gastriinipitoisuutta.
Osa tiedoista on Gastrolabin sivuilta ja osa kodin lääkäri-rompulta. Otan pois, jos ne tässä haittaa jotain. Hankkikaa ihmeessä tuo romppu - lukemista riittää, mutta keskustelua sen kanssa ei voi käydä:-)
Luin Antti Heikkilän kirjaa "Täydentävä hoito" ja löysin tekstinpätkän, johon haluaisin lisää selvennystä, nimittäin refluksitauti johtuu teollisesta ruoasta:
"Koska hapon eritys mahalaukussa tulisi olemaan pysyvästi liian matala, olisi erityksen stimulaatiota syytä kokeilla. Siihen soveltuu hyvin glutamiinihappohydrokloridivalmiste (Hypochylin tabl), joka sekä stimuloi hapon eritystä että vapauttaa suolahappoa... Tähän tarkoitukseen voi kokeilla myös itämaista maustetta, umamia, natriumglutamaattia. Umami vaikuttaa, kuten Hypochylinkin nostamalla suolahapon eritystä stimuloivan gastriinin pitoisuutta seerumissa. Molemmat valmisteet ovat hyvin siedettyjä ja ruoansulatusta edistäviä."
Siis: kun hiivatuotteet keräävät ilmaa, venyy "antrum" liikaa, ja alkaa tuottaa gastriinia. Gastriinihormooni saa aikaan suolahapon erittymisen, jotka puolestaan saattavat olla syynä mahlaukun haavoihin ja ripuliin. Voisiko koko juttu olla noin yksinkertainen? Jostakin luin, että närästysvaivaan tehtävän leikkauksen jälkeen närästys katoaisi, mutta sen tilalle tulisivat ilmavaivat. Jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä, mutta minulle luonnollisin vaihtoehto olisi siinä, että jättäisi ne närästystä aiheuttavat - ainakin hiivatuotteet - kokonaan syömättä.
"Esimerkiksi vuonna 2005 pelkästään Stakesilla, Terveyden edistämisen keskuksella, Kansanterveyslaitoksella, sosiaali- ja terveysministeriöllä sekä lääninhallituksilla oli käynnissä yhteensä 136 erilaista projektia tai selvitystä, joiden tarkoituksena oli parantaa suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia.
136 hankkeeseen kului rahaa ainakin sata miljoonaa euroa yhden vuoden aikana ja monet hankkeista jatkuivat usean vuoden ajan. Sata miljoonaa euroa riittäisi lähes 3000 hoitajan vuosipalkkoihin". - Hesari 26.9.2007 Marjut Lindberg -
sivu on osa suurempaa kokonaisuutta