"Luovun ennakkoluuloistani löytääkseni värikkäämmän maailman." - Anja Kulovesi -

 

"Antibiooteille vastustuskykyinen MRSA-bakteeri leviää nopeasti Suomessa, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Uusia tartuntoja on ilmoitettu rekisteriin jo lähes yhtä paljon kuin koko viime vuonna yhteensä." luin mediuutisista. Mun 2 lääkekuuria oli pakko lopettaa lääkärin määräyksestä allergisen reaktion takia: titaanidioksidi (minulla on nikkeliallergia, sisältää nikkelia) ja varmaan moni muukin aine niissä:-(

 

Huomenta! Hyvin on yö nukuttu ilman suurempia kurinoita! Hienoa - untakin yhtä pötköä ainakin 10 tuntia:-)

Tietysti aamukahvia, johon mun aivokoppa on tottunut jo kauan sitten, mutta tuskin on välttämätöntä kenellekään, mutta ihan ekaksi otin kuitenkin laktoositonta luomujuustoa muutaman siivua. Juustossahan on luonnostaan maitohappobakteereita, mutta kun nyt en apteekkivalmisteita missään tapauksessa aio enää ikinä käyttää (ikävää kokemusta en uskalla kertoa, mutta mainitsin yhdestä valmisteesta lääkärille - se enimmäinen mitä apteekista ensimmäisenä tyyrkytettiin, oli vieläkin kamalampaa, mutta unohtui siinä tilanteessa kertoa). Siis luomukahvia, hanasta jääkylmää vettä - vasta jääkylmä on sitä, missä ei ole seassa bakteeripitoista lämmintä vettä. Putkistossahan ne lisääntyvät, jos ei vettä käytä...

Ainakaan tuosta ei ole haittaa ollenkaan - olostahan sen huomaa, mutta mitään muita happoja en aio käyttää! Happoasteikkohan on logaritminen. Lisäsin muuten aamukahviin nyt laktoositonta kuohukermaa, koska luomukermaahan en voi käyttää siinä olevan karrageenin takia. Nyt ei ollut valmiiksi keitettyä vettä kattilassa - janojuomaveden aion keittää vielä pitkän aikaa, koska niitä hyviä bakteereita minulla ei varmaankaan ole vielä tarpeeksi.. Eilisen jutut voit lukea tästä,jos et ole lukenut.

Kaulalla tuntuu ikävästi ne jotain - varmaan sähelsin niiden kylmägeelipussien kanssa liikaa ja sain imusolmukkeet ärtymään niistä. Odotetaan, pidän poolopaitaa suojana, enkä hypistele kaulaa. Kipu ei ole edes häiritsevää. Mitään jäistä ei saisi käyttää ihoa vasten - kylmägeeliä vain!

Nestettä on saatava enemmän, mutta ehkä niitä mahahappoja ei pidäkään laimentaa vedellä juuri ennen ruokailua - millä se ruoka sitten sulatetaan? Ainakaan luomujuusto ei ole aiheuttanut mitään haittaa. Proteiinia on saatava tarpeeksi jatkuvasti ja se on se ykkösasia ainakin, sillä "Aminohapot toimivat rakennusaineina kudos- ja entsyymiproteiineissa sekä monissa hormoneissa ja hermostollisissa välittäjäaineissa.", kertoo Fineli. Tuo luomuedam on runsassuolainen, joten täytyy juoda nestettä nyt enemmän, eikä se neste saa olla pelkästään kahvia, koska se on diureetti. Kaliumia täytyy vastaavasti saada natriumia tasapainottamaan, sillä ne toimivat yhdessä - olen oppinut Arstilan kirjoista kauan sitten. Munuaiset joutuvat hätätilaan silloin, kun ei erity virtsaa ollenkaan - mutta sekin on itse helppo tarkkailla. Keitin siis vettä, laitoin teekannuun luomuteepussin ja jätin sen myssyn alle hautumaan. Saa se jäähtyäkin, sillä kuumaa en aio mahaan laittaa, etten vaan vahingoittaisi niitä herkkiä, kasvavia hyödyllisiä bakteereita, joiden kuuluisi hajottaa minun ruoka - oli se sitten mitä tahansa.

Paistoin luomukesäkurpitsaa, kuten eilen, mutta lisäsin siihen vähän tilliä. Onko siinä liikaa kuitua, en tiedä, mutta periaatteessa kaikki mikä osoittautuu hyväksi, kannattaa toistaa seuraavana päivänä ja ottaa vain yksi uusi asia päivässä mukaan. Nyt minulla on oikeastaan jo kolme, sillä sekoitin hylakermaviiliin biotta-porkkanamehua. Kuvittelen, että mehussa olevat maitohappobakteerit käyttävät hyödykseen viilissä olevat laktoosit (hyla on lyhenne sanoista Hyvin vähän Laktoosia, muistelen vuosien takaa). Jätin purkin pöydälle odottamaan. Luomuviiliä ei kaupassa ollut - se olisi tietysti ollut parempi vaihtoehto, mutta paljonko siinä on laktoosia? Tuossa on 4,3 g ja jos 2 dl syö, tulee siitä 8,6g.

Humina päässä alkaa lisääntyä - sehän alkoi heti lääkekuurin myötä ja täytyi johtua titaanidioksidista - onneksi se oli poissa. Mutta luulen sen liittyvän lievään nestevajaukseen. Nyt keitettyä vettä motillinen, eiköhän lopu! Jos nyt olisin jossain rasittavassa hommassa, tulisi varmaan huono olo - tai auringonpaisteessa.... en voi kuvitellakaan. Mut sitä varten sairaslomat on, että silloin hoidetaan itseä. Pellavansiemeöljyä en ole muistanut ottaa, mutta kohta syön voissa haudutetun kesäkurpitsa - siinä on ainakin 40g suolatonta voita, eikä mahakaan ole kurissut. Mutta jos kurisee, otan sitä hörpyn - on se niin hyvä hoito. Kaikkien aineiden vaikutuksen alkaminen elimistössä kestää minulla 20 minuuttia, olen pannut merkille jo kauan sitten, joten ihan hetkessä ei tapahdu mitään. Mutta pellavansiemenöljy vaikuttaa mun mielestä paljon nopeammin - ihmejuttu, mut sitä luomuversiota täytys lähteä kaupasta etsimään. Jos minulla olisi sisäistä verenvuotoa, kuten hyvin monella samassa tilanteessa, en saisi kantaa kiloa painavampaa pakkausta - pelkästään vaatteet painaa usein sen verran ja ne ostokset usein vielä enemmän:-(

Kuvassa on kreikkalaista jogurttia, mihin lisäsin Biottaa, joka käytti (luulisin) jogusta nopeimmat hiilarit ja lisäsin vielä luomuviljeltyä seesaminsiemenöljyä aika reilusti jogurtin sekaan. Se maistuu paremmin mun makuun ja korvaan sillä jonku pellavansiemenannoksen. Ihanaa - ei uskoisi, mutta kuvan laitoin tähän siksi, että ehtii etsimään kaupasta lisää jogurttia. Luomujogurttina se olisi tietysti parempi, mutta siihen täytyisi lisätä enemmän rasvaa. Luomuviiliäkään meidän kaupassa ei ole:-(

Sairaana ei voi kummosia tehdä - mutta kirjoja kannattaa lukea ja antaa unen tulla silloin, kun silmiä väsyttää. Ihmeellinen vaiva muuten, kun ei uloste haise yhtään miltään ja kuplii??? ... Myrkytyshän se oli, mutta lääkärien mielestä huomattavan paha tulehdus. On ne niin hyvin aivopesty, ettei ruoassa voi olla mitään vikaa. Tulehdusarvot nousevat tosin väsymyksessäkin, mutta ei lääkäreillä sellaista tietoa ole olemassa. Turhia väitöksiä on vaikka kuinka paljon? Itselläni crp oli huonosti nukutun yön jälkeen (myrkkykaalen jälkeen maha meni kipeäksi) 120 ja illaltapäivällä jo 159, mutta nukkumaan en päässyt koko päivänä, kun täytyi olla kirran polilla ensiavussa iltaan asti. Mieletöntä!

Niin seuraava päivä koitti entistä parempana. Kipeänä voi lukea kirjoja, kun ei juuri muuta voi.

 

"Ottamalla vaimokseen vaikutusvaltaisen Benjaminin sukukunnan jäsenen Jeesus yhdisti kaksi kuninkaallista sukua; se oli poliittisesti vahva liitto, joka loi mahdollisuuden pyrkiä laillisesti hallitsijaksi ja paluttaa valtaan Salomon aikainen kuningassuku." -D.B. Da Vinci-koodi-

 

Sivu on osa suurempaa kokonaisuutta

omissa nahkoissa koettua