..."Mutta Suomen virallinen kanta on tällä hetkellä tiukasti kiveen kirjoitettu. Yksittäiset toisinajattelijat eivät muuta sitä mihinkään. Eivätkä varsinkaan silloin kun pysyvät julkisesti hiljaa ja yksittäistapauksina.
Ja niin kauan kuin näin on, nuo viralliset laitosruokakriteerit tulevat jyräämään jokaisessa kunnassa jokseenkin jokaisen muutosyrityksen.
Muutoksesta Suomessa voidaan edes haaveilla vasta kun tai jos akun suomalaiset annikat ja antit lähtevät yhtä jalkaa barrikaadeille suomalaisten dosenttien, ylilääkärien ja ravitsemus- tai lääkieteteen tutkijoiden kanssa. Ja kuten naapurista näkyy, ei se silloinkaan tule olemaan helppoa tai väistämätöntä. Niin hyvin lobattu on tämä ala ja niin paljon rahaa liikkuu terveysbisneksessä, ettei siellä työskenetelevän anneta välittää ihmisistä pätkääkään." - voiko sitä paremmin sanokaan, hyvä kun sanoit! -
Oli kyseessä vanhus tai lapsi, ihan sama, mut mitä sitten, kun on kyseessä eläin ja eläinlääkäri, joka haluaa valvoa, että eläinten saattohoto on asianmukaista? Katsoin uudelleen jo kauan tallenteena olleen ohjelman, josta toivoisin uusinta, koska niin harva tuntuu nähneen sen. Milloin, riippuu kai muidenkin toiveista?
Kopsaan tähän haastattelun. Ei todellakaan ole pieni asia, ei. Miksi jättikalkkunoita kasvatetaan, soijarehullako? lääkkeilläkö?
Saana Kauko:
"Tää on ollut hirveätä painostusta. Tää on ollu ihan henkistä väkivaltaa suorastaan. Sen takia on todella erikoista, että Evira perustelee mun terveyttä suojatakseen nämä kaikki toimenpiteet . Oleellisempaa kuin se, miten mulle tässä käy, on se, että viranomaiset todella tekis - huolehtis siitä perustehtävästään, mikä kullekin viranomaiselle laissa on säädetty näissä eläinsuojeluasioissa. Jos viranomaiset menee mukaan siihen, että kustannussyistä aletaan livetä eläinsuojelulain vaatimuksista, niin sille ei tule olemaan mitään rajaa, kuinka paljon viranomaiset pannaan seinää vasten sen takia, että kotimainen tuotanto on säilytettävä".
Nuo olivat loppulauseet ohjelmasta, alku tulee tuossa jatkona:-)
Ihan hirvee se ohjelma oli, mutta mahtaako youtubessa olla yhtään siitä? En ehdi etsimään sieltä - ja mitä sekään hyödyttää? Kiitos kuitenkin Petri Sarvamaalle ja Anne Ali-Hokalle! Sentään vielä voi valita luomulihan, kun niitä joskus haluaa ostaa. Pitäisi siis ostaa aina vain luomua, ennen kuin eläinten olot paranee - ja ihmistenkin!
Kovin vähän aiheesta löytyy mitään netistä, vaikka noin vakava asia on ja on käsitelty oikeudessakin! Katsos:
"Tarkastuseläinlääkäri määräsi, että 1.11.2006 alkaen laatikoissa teurastamolle tuotavia eläimiä aletaan teurastaa viimeistään tunnin kuluttua kuorman saapumisesta teurastamolle. KHO:n mukaan Eläinsuojelusäännösten vastaista menettelyä ei voida perustella puutteellisella tai riittämättömällä henkilötyövoimalla tai kalustolla.
Teurastamoiden tarkastuseläinlääkärit ovat EVIRAn palveluksessa. MMM:n ja EVIRAn tulee valvoa, että eläinsuojelumääräykset laitetaan käytäntöön." - kiitos Laura blogista! laitan nämä (ja tämän kans) siksi, että tarvittaessa löydän heti. Ihmeen nopeasti kaikki tärkeätkin asiat katoaa noiden virastojen sivuilta:-(
Ohjelma alkoi siis tästä, kun toimittaja Anne Ali-Hokka kysyy, miksi HK:n ruokatalon ei ole tarvinnut muuttaa toimintaansa?
Saana K vastaa:
"No se johtuu just tästä, et viranomaiset eivät ole puuttuneet asiaan. Ne eivät ole huolehtineet siitä, et ne pannaan täytäntöön - nämä oikeusistuimen päätökset. Tässä on tietysti montakin porrasta, kenen olisi pitänyt huolehtia: paikkakunnan tarkastuseläinlääkäri, lääninhallitus, evira, ministeriö".
Toimittaja: "Jo kesällä kävi ilmi, että teurastamo oli tehnyt Saana Kaukosta valituksen hänen työnantajalleen Eviralle. Länsi-Kalkkuna vaati Eviraa siirtämään hänet pois teurastamolta".
"Elokuussa esitetyn A-zoomin jälkeen Saana Kaukoa ei enää päästetty töihin Länsi-Kalkkunaan. Sen sijaan, että teurastamo olisi lähtenyt korjaamaan oikeudessakin todettuja ongelmia, se teki Kaukosta uuden valituksen Eviraan..."
Anne Ali-Hokka kysyy Saana Kaukolta, miten Evira suhtautui teurastamon vaatimuksiin siirtää sinut pois? --johon saa vastaukseksi:
"Käytännössähän se toteutti ne vaatimukset ja ilmeisesti oli sopinut jo aikaisemmin teurastamon kanssa, että mä en mene sinne enää töihin".
Anne A-H kysyy: "Miten se on mahdollista, että Evira on suostunut tällaisiin vaatimuksiin?"
Saana K. tietää:
"No, se selittyy just näillä poliittisilla kompromisseilla: Evira kokee teurastamot omiksi asiakkaikseen eikä halua hankaloittaa niiden toimintaa. Sillä tavalla, että antaa olla siellä ...töissä joka ... kieltoja ja määräyksiä teurastamoille."
Anne A-H:
"Ensiksi Evira kehoitti Saana Kaukoa siirtymään tarkastuseläinlääkäriksi tähän (kuvassa rakennus siinä videolla) rakennukseen, missä toimi elokuun loppuun saakka Säkylän siipikarjateurastamo. Sen jälkeen Evira määräsi hänet töihin Euraan, HK:n ruokatalon broilerteurastamoon."
Saana K:
"Siis perusteenahan käytettiinsitä, että myös työturvallisuus voi vaarantua Länsi-Kalkkunassa".
Anne A-H:
"Eviran johtopäätös oli, että sinut pitää siirtää pois?
Saana K:
"Niin, tämä oli se keino ratkaista ongelma".
Anne A-H:
"Mutta Eviran teurastamolla Saana Kaukoa odotti uusi yllätys:"
Saana kertoo itse siitä:
"Kun mä menin sinne, sain tietää, että HK:n ruokatalo ei halua päästää rakennukseen sisälle. Se loppui niin lyhyeen - se Euran määräys. Vaikka on työnantajan määräys mennä sinne, teurastamo otti vallan omiin käsiinsä".
Anne A-H:
"Sen jälkeen Evira on ollut siirtämässä Saana Kaukoa (Kuvassa kutsukirje yt-lain mukaiseen neuvotteluun 21.8.2007, hui kun on jo vanha juttu...nyt on marraskuun alku 2010) pois tarkastuseläinlääkärin työstä. Hänelle on tarjottu ylitarkastuseläinlääkärin virkaa Helsingissä toimivassa pihatarkastusyksikössä. Töitään hän hoitaisi täällä Loimaan siementarkastuslaitoksella (kuvassa se). Saana Kauko on kaiken aikaa vaatinut, että Länsikalkkunan hänestä keväällä ja kesällä tekemät valitukset pitää käsitellä ensin.
Vuoden vaihteessa Evira lopulta vastasi Saana Kaukosta tehtyihin valituksiin: Vaikka Evira oli pommittanut häntä elokuusta lähtien YT-kutsuilla, se totesi nyt vastauksessaan (kuvassa asiakirja):
"Saana Kaukon toiminnassa ei ole selvityksen perusteella ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella työnantajan olisi ryhdyttävä toimenpiteisiin".
Saana K:
"Tää on ollut hirveätä painostusta..." ja se jatkuu tuossa tämän sivun alkuosassa...
Mitä pitäisi opetella, jos haluaa kasvattaa enemmän kukonpoikia? Luomusti tietenkin!
Olisiko tässä ensimmäinen oppitunti? ---ei, asian omaksumiseen voisi kulua viikkokin!
Tässä toinen alkeistunti?
Jalottelelutarhaa ei saa laittaa kaivon lähelle eikä rantaan, minne sitten?
Aknelääkettä syötetään sioille? Miksi ei syötetä kunnollista ruokaa?
"Jotakin voidaan päätellä siitäkin, että Atrian Suomen johtaja siirrettiin muihin tehtäviin, kun hän julkisesti ihmetteli, ettei tiedä, mistä Venäjälle vietyihin sikoihin on joutunut antibiootteja. Konsernin toimitusjohtaja Matti Tikkakoski vastaa jatkossa koko Suomesta.
Venäjän viranomaiset ja Evira neuvottelivat eilisen päivän elintarvikkeiden vientiin liittyvistä asioista. Edistystäkin saavutettiin, kun maitotuotteiden vientikielto purettiin. Lihasta jatketaan neuvotteluja.
Epäluottamuksen varjo on nyt kuitenkin langennut suomalaisen lihan päälle. Ainoa keino tilanteen korjaamiseksi on avoimuus. Sen pitää koskea niin eläinten kohtelua kuin tuotannon valvontaakin." - Satakunnan kansassa -
"Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kiinnitti jo vuosi sitten huomiota siihen, että mikrobilääkkeiden kulutus on kasvanut hälyttävästi viime vuosina. Vuodesta 2007 vuoteen 2008 eniten lisääntyi suun kautta annettavien tetrasykliinien käyttö. Niiden kulutus kaksinkertaistui." -Savon sanomissa -