< >

 

"Laboratoriotukimukset ovat loppusuoralla, mutta tartunnan saaneilla tiloilla valtava työ on vasta alkamassa. Eläinlääkärit opastavat tuottajia puhdistamaan paikat niin että kavalasta bakteerista päästään eroon. Eläinlääkäri Olli Ruoho on tällä hetkellä kiireinen mies. Hän kiertää pitkin läntistä Suomea tapaamassa tuottajia ja valistamassa kunnaneläinlääkäreitä salmonellan torjunnassa. Ruoho on elinkeinoa edustavan Eläintautien torjuntayhdistyksen asiantuntija. Hänen mielestään tehokkuuden nimissä tautien torjunnasta on lipsuttu. Salmonellaepidemia pakottaa kaikki osapuolet tarkistamaan toimintatapojaan."- Kolmevarttisessa keväällä 2009 -

Tuohan on aivan mahdoton asia... Paljonkohan salmonellaa on niissä sapuskoissa, mitä linnuille syötetään? Ainakin itse valkkasin vain sellaisia, missä ei ole yhtään soijaa. Kannattaa ainakin kerätä kaikki pavut talteen, mitä papukasvustolta löytyy, eikä kannata syödä niitä (lektiinin vuoksi) itse, vaan kylvää maahan ensi kesänä jonnekin. Uutissa kerrottiin vuosi sitten myös:

"härkäpapu sopii sialla paremmin kuin soija - se ei tuo lihaan makuvirheitä, Jukka Lassila sanoo. Lassila kehuu härkäpapuja myös viljelykasveina. - Suomen oloihin se soveltuu erittäin hyvin, koska se kestää hyvin kylmyyttä. Yksivuotisista palkokasveista se on tehokkain typen sitoja. Se myös monipuollistaa viljelykiertoa, Lassila toteaa. Lassilan mukaan härkäpapu syväjuurisena kasvina tekee hyvää maalle muutenkin lannoitusvaikutustensa vuoksi. - Suomessa härkäpavusta saadaan parempia valkuaismääriä kuin esimerkiksi Brasiliassa soijasta siitäkin huolimatta, että Brasiliaa pidetään hyvänä soijantuottajamaana, Lassila toteaa."

Miksi ihmeessä salmonellasoijaa on muka pakko tuoda ollenkaan maahan? Eikö tässä ole jo riittävästi vahinkoa huhtikuulta 2009:

"Tähän mennessä salmonellatartunta on havaittu 31 kanalassa ja kymmenessä sikalassa.

Salmonellan vuoksi eläimet teurastettiin ja eläintilat puhdistetaan. Raisio korvaa vahingot vakuutuksistaan.

Salmonellan saastuttamat rehut valmistettiin Raisiossa linjalla numero seitsemän, jolta tulee noin kaksi prosenttia Suomen rehuista. Sitä, miten salmonella rehuun pääsi, ei vielä tiedetä.

Mahdollista on, että rakenteissa jopa vuosia ollutta saastunutta pölyä pääsi tuotantoon joulukuussa tehtaalla tehtyjen rakennustöiden aikana. (Pakko lisätä tähän se tieto, että ulkolaisesta soijastahan se sinne tuli ja onpa salmonellaa löytynyt myös ulkolaisesta luomusoijasta!!)

Maa- ja metsätalousministeriön osastopäällikön Matti Ahon mukaan salmonellasta pääsee, jos rehu kuumennetaan valmistuksessa tarpeeksi kuumaksi. Raision tehtaalla lämpötila jäi todennäköisesti liian alhaiseksi eikä bakteeri kuollut."

 

Kuka voi muka väittää, ettei siitä olis ihmiset sairastuneet, kun joka vaivaan täytyy syödä lääkekuuri? Katsos: "Tosi kiva, soitin sisätautilääkärille tosta (tai jätin soittopyynnön), niin se totes että joo, sul on muuten sit salmonellakin. Eipä sitten heitä napannu aikasemmin ilmottaa?!  Pelästynyt Ja kuulemma cd-kanta ei ollutkaan hups toksinen, mutta syö ny vancomysiinia, josko se tappais sen salmonellan..  Pelästynyt Sappi kiehuu,..." - yks tapaus monista? -

Sivu on osa suurempaa kokonaisuutta