< "Annan hyvän kiertää: otan vastaan apua tarpeisiini ja autan jotakuta toista, jolle voin ojentaa käteni." - Anja Kulovesi - >

"Vertaisinko Sua elokuuhun,

viljapeltooni kultaiseen

elonkorjuussa kesän huomaat

syksytuuleksi vaihtuneen"

-Oskar Merikannon laulussa "Hetkessä" Piirpauken levyllä Onnelliset.

 

Revontulia vielä: näkyy parhaiten kirkkaalla säällä - varsinkin uudenkuun aikaan.

Puoli vuotta juhannukseen --- ihan varmasti se tulee taas!

Tuolla juhannuskuusien (kuva otettu junannusyönä) takana on siis pohjoinen, josta kesäaamuna aikaisin kolmen aikaan aurinko alkaa vähitellen näkyä siellä, missä pimeää ei tule moneen viikkoon kesäöinä. Mutta korkeat kuuset valon toisella puolella ovat hyvää viiman suojaa kylmiltä pohjoistuulilta. Niitä ei kannata hävittää, sillä kovin pienistä asioista voi olla herkimpien kasvien selviäminen esim keväällä, kun pakkasyön jälkeen alkaa tuulla kylmästi vielä, kun maa ja oksat ovat jäässä. Luonnolla on omat konstit selviytyä, kunhan ei tehdä sitä sille liian hankalaksi. Itse esimerkiksi olen ajattelemattomuuttani (tai automaattisesti, perinteiden mukaisesti) istuttanut marjaomenapuun kaikkein kuumimmalle (siis aurinkoisin paikka, jossa ei ole minkäänlaista varjoa koko pitkänä kesäpäivänä!) paikalle. Kumma kasvi, joka siinä ei kärsi kuivuutta -eikä kastemadot ainakaan siinä elä!) eikä kukaan kuitenkaan kastele niitä joka päivä. Ultraviolettisäteilykin on varmaan ollut tosi rankka juttu tuolle pensaalle, mutta niin se vaan on vielä hengissä, silti. Olisinpa tajunnut laittaa sen paikkaan, jossa etelän puolella olisi joku lehtipuu, joka antaisi kuumimpana kesäpäivänä suojaa auringon paahteelta, mutta kuitenkin sellaiseen paikkaan, missä valoa riittäisi aamulla aikaisin ja illalla myöhään - juuri kevään ja syksyn kylmien öiden takia. Siinä on tietysti eroa, onko kasvin lehdet vahapintaiset vaiko muuta: ohuet ilman vahaa kärventyvät auringon paahteessa jo ekana vuonna siinä missä vahapintaiset sinnittelevät ja odottavat maan sulamista - onhan meillä mäntyjä ja katajiakin, havupuita suojaksi auringonsäteiden kärvennykseltä!

 

Vaikeaako? Ei todellakaan, kun asiat voi omin silmin nähdä, kun vaan vähän ajattelee! Näillä leveyksillä kannattaakin kuvata auringon esiintulot ja menot (niin, sehän pysyy paikallaan ja hehkuu siinä, grillaa meitä:-) tallentaa kelloajat ja sen mukaan katsoa sitten kirjasta, mikä kasvi (rikkaruohot ovat hyvä merkki kasvin suvusta, tarkista se, esim puolukkamaahan rhodoja jne:-) mahtaa tarvita aamuauringon ja mille riittä ilta-aurinko tai mikä täytyisi kuivumisen estämiseksi istuttaa puron varteen - jäätymistä ei minkään kasvin juuret siedä, pl vesikasvit. Toisaalta esimerkiksi vesihöyry, joka nousee aamulla rannalta ja veden jäätyessä kasvien lehdille vapautuu lämpöä, on nimenomaan kasvin istutuspaikalla eniten merkitystä.

 

Talvipäivän seisauksen tienoolla kannattaa käydä ajelulla ja katsastaa jokivarsien maisemia: vaikka pihat ja tontit olisi kaikki rannalla ja samaan suuntaan aurinkoon nähden, ei sen lämpöä välttämättä riitä kylmimpinä aikoina joka pihalle siksi, että vastarannalla saattaa kohota vaara, joka estää myöhään syksyllä ja aikaisin keväällä ne auringonsäteet, mitkä saavat aikaan elämän kasveissa, kunkin erikseen, omalla tavallaan sopeutuen.

 

Monivuotisen kasvin kasvupaikkaa ei kannata joka vuosi vaihtaa - sopeutuminen estetään jo sillä tavalla, koska se vaatii aikaa;-)

 

Netistä löytää kuvia, mitä ei itse ehkä koskaan voisi ilman muiden retkiä nähdä, esimerkiksi tämä kuva St. Katherinen läheltä Siinailta. Miten kasvi selvisi paahtavalta auringolta tuolla? Kun sillä oli sopivasti tai edes vähän varjoa suojana! Luostari on aivan laakson pohjalla ja sen pohjakuvasta (sitä en enää löytänytkään...) näkee, että siellä jossakin on kaivo. Onko tämäkin kuva samasta kaivosta? Pohjavesi on siis hyvin syvällä, mutta ne kasvit, joilla on jotain muuria tai vuorenreunaa suojana, ovat selvinneet hiekkamyrskyistäkin ja harvinaisista tulvavesistä. Maanjäristyksienkin jäljiltä on sentään jäänyt jotain harvinaista jäljelle!

 

Vedestä on aina ollut riitaa noilla seuduilla... Muinaiset asukkaat vesien äärellä ovat saattaneet pyydystää meren eläviä rannoilla olevien labyrinttien avulla, en tiedä, mutta luulisi, että nousuvesi ja aallot ovat tuoneet jonkin verran tuoretta syötävää. Vertailun vuoksi kannattaa muistaa, että norjalaiset ovat perinteisesti rakentaneet talonsa vuoristolle puron varteen niin, että vesi on virrannut asumuksen läpi - tai ohi - niin läheltä, että karjallekin on riittänyt puhdasta vettä pitkin talvea. Siellä, missä lumihuiput ovat olleet aina, olemassa, vettä onkin riittänyt, mutta alaspäin tullessa sekin lämpenee ja pilaantuu helposti... Kaivoja ei ole aina tarvinnutkaan! Hienoa, että nykyään voidaan selvittää noin vanhoja asioita - perimätieto kun muuttuu aina ajan myötä ja ihmisillä on taipumus muutella niitä kunkin tilanteen mukaan sopiviksi...Kai sekin on yksi selvitymiskeinoista? Oletko lukenut Hesarin jutun, missä sanottiin:

"Petran salaperäinen historia maisemineen on luonut sille tarunhohtoisen maineen. Perimätiedon mukaan Mooses iski sauvallaan vettä lähellä Petraa. Onneksi Petrasta ei ole löydetty kultaa, niin arkeologit saavat jatkaa kaivauksiaan", Frösén huomauttaa.

Jouluaaton aatto 1993 mullisti Frösénin elämän. Amerikkalaiset arkeologit kaivoivat esiin Petran keskustan bysanttilaisen kirkon, jota ei pitänyt olla edes olemassa, ja palaneen papyrusarkiston. Hätäapuun kutsuttiin maailmankuulu suomalainen papurystutkija Frösén työryhmineen. "Arkiston 152 rullaa pelastettiin. Kääröt kertovat ainutlaatuista tarinaansa Petran ihmisistä. Historia opettaa. Aina on ollut kulttuurien yhteentörmäyksiä. Ihminen ei ole paljoakaan muuttunut. Ihmisen ja luonnon välinen vuoropuhelu jatkuu yhä."

Kaunis teksti From St.Catherine of Siena(excerpts). Tuolla olevalla labyritillä ei kai ole mitään tekemistä niiden aitojen oikeiden kivilabyrinttien kanssa? Huomasit kai, että tekstissä lukikin "imagine" - siis kuvittele... ja kuvittele sitten, miten se saattaa tarkoittaa itämaista sielujenvaellusta? Paljon jää asioita tekemättä ja unelmia toteutumatta, jos kaikki vaan kuvittelee, eikä tee mitään. Hyvin vaarallista se on silloin, jos luotetaan johonkin liian etäiseen korkeampaan voimaan, eikä tehdä mitään silloin, kun täytyisi todella toimia? Tässä esimerkkiä omista vielä toteuttamattomista kuvitelmista:

Jos kivilabyrintin rakentaa mäelle, saa sadeveden pysäytettyä mäen harjalle pidemmäksi aikaa, eikä vesi vie multia mukanaan - muuta järkevää syytä noille ikivanhoille rakennelmille on vaikea löytää - kuvittele vaikkapa kuvan avulla;-)

 

Järjestyksen ystäville nykyään tehdään pihalabyrinttejä ym - Mutta varjona ja veden kerääjänä voisi tietysti käyttää myös kasveja, turvepaaleja ym. Miksi katedraalin lattiassa? Jotain poloneesin tapaista kävelyä voisi kuvitella liikkeessä sen mukaan - tai jonossa vaikkapa Miserloun askelilla:-)

 

Mutta kuvittele vaikkapa olevasi kala - kivilabyrintithän ovat olleet merten rannoilla: nousuveden aikaan uiskentelet (ehkä matoja on laitettu ylimmälle rantakivelle, en tiedä...) ja yhtäkkiä kesken uiskentelun vesi alkaakin laskea. Ei kala siitä kivikosta pääse pujottelemaan pois loukkaamatta itseään - ei iso eikä pieni! Katso kivien asetelmaa uudelleen. Sehän on kuin Kiinan muuri: joka sinne menee, ei ikinä pääse pois ilman "auttajaa", vaan kävelee itsensä näännyksiin auringon paahteessa. Jos hyppää, taatusti loukkaa itsensä! Se, että ihminen ei elämänsä aikana ole voinut nähdä aina rantaveden siirtymistä, esimerkiksi pohjoisessa se nousee vieläkin sitä hidasta kohoamista, mikä johtuu siitä, että jää lakkasi painamasta mannerta. Siksikö Kierikin labyrintti on jo aika kaukana merestä? En muista kuviota, mutta kirkosta sellaisen voisi käydä tarkistamassa, jos ei muuten muista - onko oikea? Kalaa tulee vain silloin, kun "nielu" (kuten katiskassa!) tulee ylöspäin rannasta, muuten ei toimi pyydyksenä. Ihan pienet kalat se seuloo vapaaseen veteen kasvamaan vielä:-)

Saman tyyppisiä rakennelmia rannoilla kutsutaan myös Jatulintarhoiksi.

 

Lämpöä voi siis talveksi saada myös sillä, että istuttaa kasvin etelärinteeseen, mutta kesällä se onkin jo paahtavan kuuma ja kuiva, tai valitsee paikan, missä pohjoisen havumetsikkö suojaa pakkasviimalta - tai sellainen paikka, minne lumi saa tuiskuttaa rauhassa suojaksi - ei siis pihalle siihen, missä se tallotaan tiiviiksi jne. Kannattaisi aina vähän pengertää kasvupaikkaa niin, että sadevesi ei ihan heti virtaisi pois - sen taidon osaa miljoonat ihmiset maailman köyhimmissä maissa ja täytyisi opettaa meillekin taitamattomillekin joskus!

 

Mutta kuvat ja kirjoitukset saattavat sekoittaa meidän ajatuksia, jos katsotaan myöhemmin niitä, mitä joku on yrittänyt ilmaista omassa ajassaan. Huomasin Katarinan pitävän kädessään liljankukan oksaa. Saman näköinen kukkanen tai sen oksa näyttää olevan monessakin kuvassa eri aikakausilta tosin, mutta tässä - kuin myös tässä. Sen kasvunopeus yllätti minut viime keväänä, kun laitoin sen sipulin multaan liian aikaisin, ehti se huoneen lämmössä jo parissa viikossa isoksi kasviksi ja kukki aivan liian aikaisin! Sellainen hieno valkoinen lilja, trumpettikukka - nyt kukkapenkissä, saa nähdä, selviääkö pakkastalvesta, kuten medän keisarinkruunut:-) Vanhoilta ajoilta noilta seuduilta löytyy muutakin mielenkiintoista, esimerkiksi tässä:

"Henkilöistä, jotka liittyivät Aleksandriaan ja tulivat kuuluisiksi erikoisista keksinnöistään, tunnetuimpia ovat Ktesibios, joka vaikutti 200-luvulla eKr, sekä ensimmäisellä vuosisadalla eKr. toiminut Heron. He hallitsivat laajalti mekaniikkaa ja pystyivät pyörien, köysien, taljojen, hammaspyörien, vipujen, lappojen ja muiden laitteiden avulla rakentamaan erilaisia mekaanisia malleja ja ihmeitä, automaatteja. Kerrotaan esimerkiksi automaattisista nukketeattereista tai temppelinovista, jotka avautuivat automaattisesti kun alttarille sytytettiin tuli." joku Koivu kertoo, meillekin!

Saharako on ny laajentunut niin, ettei kaikki muuttolinnut jaksa lentää sen yli, kerrottiin radiossa...? Mutta lähempänäkin on tapahtunut jotain... enkä edes itse sitä ole huomannut... Tosiaan, keväistä tirskutusta ole kuulunut aikoihin...?

 

"Siitä on nyt neljä vuotta. Varpusten puuttuminen ei ole enää uutinen, ei Suomessa eikä muuallakaan Euroopassa. Syytä ei tiedetä." - Picalogin päiväkirjasta -

Sivu on osa vähän suurempaa kokonaisuutta