Pukki erottuu vuohilaumasta kokonsa ja kuttua suurempien sarvien vuoksi. Kutulla on myös pieni parta ja sarvet, mutta pään koko (kuten leijonapariskunnalla) pukkia pienempi.

Tällä pukilla olisi ollut sarvia ja luultavasti voimiakin, mutta ei se niitä koskaan käyttänyt mihinkään. Parempi niin... jännitystä aloittelijalle oli arkipäivissä ilman pukkitappeluitakin! Tilanne olisi varmasti ollut toinen, jos olisi ollut joskus kaksi tai useampia pukkeja...

Omaa pukkia ei kannata pitää, kun ei sitä voi käyttää kuitenkaan enää seuraavana vuonna, jolloin sen jälkeläiset ovat jo sukukypsiä. Joten kaikki pukit elävät täysihoidossa kulkurina niin kauan kuin ihminen viitasii sitä haistella... ja jos sillä yleensä on hyvät perintötekijät. Jalostuksesta johtuvia vikoja vuohilla en ole kuullutkaan.

Vaikka Tiburtius-pukki oli melkein vasikan kokoinen otus, ääni on kuin kissalla! Haju kantoi pihalle monen sadan metrin päästä pellon laidalta... - Se on vain pukin ominaisuus. Pikkukilit eivät haise ollenkaan ja ne ovat aina puhtaita. Kuttukaan ei haise - eikä koskaan makaa likaisella alustalla, ei vahingossakaan!

Tiburtius ei mahtunut tallin ovesta sisään päätä kääntämättä... Matkusti muuten pikku Fiatin keskellä parisataa kilometriä. Ei suostunut makaamaan matkan aikana, vaan katseli uteliaana kuskin ja "pelkääjän" (todellakin!) takana, keskellä liikennettä. Ei onneksi käännellyt päätä... Matka sujui rauhallisesti - vaikka kuulemma oli edellisessä kyläpaikassa hajoittanut koko tallin! Tässä yhteydessä kerron myös sen, että emme koskaan tarttuneet emmekä taluttaneet pukkia sarvista. Niin meille kerrottiin ja siksikö saimme niin lempeän yksilön siitä?