"Mehiläishoitajien keski-ikä lähenee jo 60:tä vuotta. Osmo Latvakangas sanoo, että alan pitäisi verkostoitua. Hintakin pitäisi saada paremmaksi. Elinkustannusindeksiin verrattuna tuottajahinta on laskenut selvästi viime vuosina." Latvakangas ei moiti ulkomaisia hunajia, mutta pitää kotimaisia usein laadukkaampina. "Myrkkyjä ei hunajasta löydy, oli se sitten mistä tahansa. Mehiläiset eivät kerää sellaista mettä, josta ne voisivat sairastua. Esimerkiksi Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen mehiläiset pysyivät meillä pesissään." - Kalevassa lolakuussa 2008 -
Vieläkö ehtii katsoa Arenalta viime viikon Prisma-ohjelman mehiläisistä: "Mihin katosivat mehiläiset?":
"Talvella 2006 aiheutti outo ilmiö valtavan mehiläiskadon Yhdysvalloissa. Taloudelliset tappiot nousivat miljardeihin, sillä hedelmätarhat ja vihannesmaat jäivät ilman pölyttäjiä." - Prismassa -
Vajavaiseksi jäi, kun ohittivat kokonaan aiheen muuntogeenisestä maissista, soijasta ym, minkä glyfosaattijäämät sairastuttavat mehiläisiä: nehän keräävät ulosteen talven aikana suolistoon (tyhjennyslento vasta helmikuulla ulos, ei koskaan pesään!) eikä mikään solukko sellaista myrkkymäärää siedä - eikä tarvitsekaan sietää! Mutta ennen ohjelmaa en tiennyt, että kuningattaria on täytynyt rahdata pesiin Australiasta saakka ja että antibioottia on täytynyt antaa niillekin, jotka ovat jääneet eloon... Siis kotimaisen hunajan ylivertaisuus johtuu siitä, että muissa on seassa lääkejäämiä? Kiinassahan pölyttäjät ovat jo loppuneet kokonaan tietyiltä alueilta ja ihmiset joutuvat ne päärynänkukkaset tuputtelemaan niiden sijasta! Olisi kannattanut tallentaa ohjelma, mutta ehkä vielä näkyy uusintana jossain, joskus.
Keskustelua aiheesta käydään, mutta en itse ehdi osallistumaan niihin, vaikka haluaisinkin. Kerään tähän muutamia, mitä löysin:
Sivu on osa suurempaa kokonaisuutta