Kuvassa on tuoksumatara, mikä näköjään viihtyy ihan varjossa - tai sitten se ei saa ollenkaan kuivahtaa. Kasvi on aika pieni, mutta todella hyvän tuoksuinen aluskasvi, matala. Kunpa saisin sen leviämään jonnekin! Happamuuskin voi vaikuttaa ja se, ettei kasvi ole ehtinyt tehdä kunnollista juuristoa kesän aikana. Ne taimitarhojen ruukut ovat aika pieniä ja siksi kasvi kannattaisi hankkia aina keväällä?
Mun rhodo ei ole vielä kertaakaan kukkinut, mutta taitaa olla sillä alulla väärä ajastus vaan? Hienosti menestyy vihreänä kasvina, mutta kukkiakin haluaisin nähdä. Siispä tilaan summassa siemeniä ja laitan ne tähän ilmanalaan kasvamaan - ihan kuin joku kyyhynen olisi sen tipauttanut paluumatkallaan ja alkanut kasvamaan siitä:-)
Kiitos Luomulaaksoon tiedosta!
"Kylvä ulos laatikoihin, ruukkuihin tai rikkaruohottomaan paikkaan avomaalle tai kylmälavaan keväällä (maalis-toukokuussa). Pane kylvökset puolivarjoisaan paikkaan. Perennat koulitaan yleensä kerran. Pikkutaimet on hyvä peittää ensimmäiseksi talveksi. Ne istutetaan kasvupaikalle yleensä seuraavana syksynä tai keväänä, kun ne ovat kasvaneet isommiksi. Jotkut lajit vaativat pidemmän ajan. HUOM! Ne perennansiemenet, joiden kasvattamiseen on annettu viljelyohje nro 4, voidaan myös kylvää syksyllä ulos. Moni perenna hyötyy syyskylvöstä. Ks. myös Perennojen kylväminen."
- Tuoksumataraa kans ja tässä niiden hoito-ohje
"Nämä siemenet tarvitsevat itääkseen voimakkaita lämpötilanvaihteluita. Kylvä siemenet tammi-maaliskuussa sisälle huoneenlämpöön (n. 20 asteeseen) ruukkuihin tai laatikoihin. Siirrä kylvökset noin 3 viikon kuluttua 4-6 viikoksi jääkaappiin (lämpö n. 3 astetta). Siirrä ne sen jälkeen ulos varjoon. Lumipeite kylvösten päällä edesauttaa itämistä. Jos lunta ei tule, peitä kylvökset havuilla ja lehdillä. Siemenet itävät keväällä tai kesällä, mutta joidenkin hitaasti itävien lajien siemenet vasta seuraavan vuoden keväänä. Vaihtoehtoisesti voit kylvää siemenet syksyllä ulos."
- Keltavuokkoja ei ole ennen ollutkaan... osaanko hoitaa:
"Kylvä ulos laatikoihin, ruukkuihin tai rikkaruohottomaan paikkaan avomaalle tai kylmälavaan keväällä (maalis-toukokuussa). Pane kylvökset puolivarjoisaan paikkaan. Perennat koulitaan yleensä kerran. Pikkutaimet on hyvä peittää ensimmäiseksi talveksi. Ne istutetaan kasvupaikalle yleensä seuraavana syksynä tai keväänä, kun ne ovat kasvaneet isommiksi. Jotkut lajit vaativat pidemmän ajan. HUOM! Ne perennansiemenet, joiden kasvattamiseen on annettu viljelyohje nro 4, voidaan myös kylvää syksyllä ulos. Moni perenna hyötyy syyskylvöstä. Ks. myös Perennojen kylväminen."
"Nämä siemenet itävät usein epätasaisesti (eriaikaisesti). Ellei muuta ohjetta anneta, kylvä siemenet ruukkuihin tai laatikoihin huoneenlämpöön (n. 20 astetta) tammi-toukokuussa. Jos siemenet eivät ole itäneet kuukaudessa, siirrä kylvökset jääkaappiin 4-6 viikoksi. Siirrä ne sen jälkeen ulos varjoon. Jos siemenet itävät kesken kylmäkäsittelyn jääkaapissa, ota ruukut/laatikot taimineen jääkaapista mahdollisimman valoisaan, viileään paikkaan (n. 10-15 astetta)."
Siitähän mulla on jo kokemusta, mutta ei omaa isoa puskaa, mistä vois kuivattaa liemiaineksia. Tässä ohjetta Exoticgardenilta, mistä lainalauseetkin ovat.