"Tulehdusreaktiota mitataan nykyään CRP:llä aikaisemmin käytetyn senkan sijaan. Univajeen kasvaessa CRP kohoaa pikkuhiljaa. Univaje herättää siis puolustusreaktion, joka muistuttaa stressin vaikutusta." - Vantaanlaurissa -
Kun univelkaa ei ole helppo kuroa umpeen, kannattaa muistaa ruokavalio: kalakeitto iltapalaksi nukuttaa hyvin, en tiedä miksi, mutta kokeilepa, joskus jos ei uni tule! Sitähän on helppo tehdä pakkaseen. Kun pakastaa littanoissa pakkauksissa vaikkapa muovipussiin, voi sen sulattaa nopeasti vaikkapa voissa, paistinpannussa:-)
Nykyään olen "säästänyt" hiilarisapuskan aikaan, jolloin toivon saavani heti unen - se nimittäin toimii, kunhan ei sisällä mitään virkistävää ainesta. Pahin unen häiritsijä olikin kerran nenäsumute, jota lääkäri määräsi poskiontelotulehdukseen: se sisälsi pseudoefedriiniä!!! En ymmärrä, miten sellainen moka pääsi käymään... Minähän valitin sitä ettei voi nukkua, kun nenä on tukossa! Kolme antibioottikuuria piti vaivaan syödä eikä siltikään parantunut, kortisonipitoisesta nenäsumutteesta alkoi hillitön onteloverenvuoto, joten heikosti olisi käynyt, jos olisi ollut anemiaa. No, aloitin itse rasvakuurin, joka yhdessä kunnollisen univiikon ja höyrytyksen kanssa auttoi - samalla ruokavalio ilman hiilareita. Mutta siinäpä se tasapainoilu sitten onkin, kun hiilarit väsyttää ja ilman niitä olo on liiankin virkeä:-) Hiilarithan niitä kilojakin lisää... Parhaiten pärjää sillä, kun rajoittaa ne alle sadan vuorokaudessa.
CRP ei poskiontelotulehduksessa muuten noussut ollenkaan - haloo, vaikka on mätää päässä??? - sen jälkeen meni usko noihin "raja-arvoihin", mitä mitataan. Mielenkiintoista, mutta hirvittävää, jos univajetta ei huomioida missään hoidossa. Itse en voisi sairaalassa hajusteallergian ja lisäainepitoisen ruoan (pussikeittoja??) takia nukkua ollenkaan, mutta kerran meinasin sinne joutua pelkästään korkean lukeman vuoksi: aamupäivällä se oli 120 ja 17 aikaan jo 159! Olokaan ei ollut edes sairas, vaan väsynyt, kun olin syönyt jotakin torjunta-ainejäämää (mitä kukaan ei alkanut koskaan selvittämään) mutta nukkumaan ei päässyt, kun piti jonottaa koko päivä kirurgin vastaanotolla, vaikka en sinne ilman lääkärin määräystä olisi mennyt:-(
"Oletimme, että tämän lisääntyvän typpioksidin tuottaisivat aivoissa kaiken aikaa toimivat entsyymit, mutta ei, sitä tuottikin 'stressientsyymi' siis sama entsyymi, joka aktivoituu infektion tai muun stressin aikana!" Tämä oli suuri tieteellinen löytö, jokaisen tutkijan unelma. Tulos tarkoittaa sitä, että unenpuute on aivoille uhka. Aivot alkavat puolustautua, jos uni jää liian vähiin." - Tietysti! -
"Univelka tulee aina maksettavaksi" - Kirja Hyvää Yötä pakettiin! -
Sivu on osa suurempaa kokonaisuutta