< > >

"Erämaittensa valtaajia, suomalaisia uudisasukkaita, Lappi kohteli ankarasti, ajoittain armottomasti. Niinpä 1600- luvun loppupuolella sekä seuraavalla vuosisadalla useat katokaudet harvensivat vakituista asutusta ja hidastuttivat sen levenemistä. Todellisiksi kuolonvuosiksi muodostuivat kolme perättäistä hallakesää (1810 - 12). Silloin kadot olivat niin perinpohjaiset, että ne panivat myös veden ja metsän viljan: salaperäisellä tavalla hävisi kala ja hävisi riista. Selkosista oli lähettävä nälkää pakoon. Useat uupuivat taipaleille. Talot autioituivat. Kylät jäivät kylmilleen.

Hätä oli kasvamistaan kasvanut. Mikäli aittoihin ensimmäisen katokesän jälkeen oli vielä viljaa jäänyt, se oli pakko talvella syödä. Ja jos ihmeeksi johonkin kylvövakkaan oli siementä säilynyt, niin hukkaan sitä kevätmultaan sirotteli: halla saapui sadon korjaamaan. Kolmantena kesänä pakkanen sai jo yöpyä auhdoiksi jätetyillä vainioilla.

Hengenpitimiksi täytyi teurastaa karjaa, kunnes parret ja karsinat olivat tyhjentyneet. Mitään ei jäänyt heitteille. Luita keitettiin, lioteltuja nahkoja jyrsittiin..."

"...Talvella 1813 sitten elämä alkoi helpoittua, sillä metsiin ilmaantui joku määrä lintuja ja oravia. Pitkästä aikaa sai ruumis hivenen oikeaa ravintoa. Nahkoilla vaihdettiin jyviä. Viimein valtiokin ehti apuun.

Nyt eloonjääneitä siirtolaisia alkoi kääntyillä. Palailtiin autiotaloihin.

Konteissa oli kallis kantamus: siemenjyviä. Tosin kylvöt jäivät keväällä pieniksi, mutta maa soi siunauksensa. Petäjän sekä veden ja metsän antimien varassa ylitettiin talvi. Pellon suomaa satoa säästettiin. Niinpä sitten, kun saapui taas sulan ja lämpimän ajat, voitiin kylvää jo useampi kapanala. (Hox, kappa on mitta!)

Niin elämä vähitellen valkeni. Armeliaiksi muuttuivat jälleen pelto ja ja erä. Pirteissä lapsikatras kasvoi. Karjankellon pompotus voimistui kujaisilla. Varttui uusi polvi, joka aikoinaan samosi kairoja, sauvoi jokia yhä kauemmaksi. Lapin erämaiden valtaus ja asutus taas jatkui. Jacob Fellmanin mukaan" - siv. 192- 194 kirjasta Lapin kirja (1956), otsikolla NÄLKÄÄ -

 

Kuvassa on ikivanhoista herukkapensaista tehty lehtikomposti: tuoksuu aivan ihanalle ne rangat, mitkä punoin keppeihin (kangella reikä ja siihen vaan tuore riuku, kuin koria punoisit niihin sitten...), jotka olin tökkässyt maahan. Pysyy minkä pysyy, mutta tavallista lehtiroskaa ym kerään siihen kompostiin, ei ruoantähteitä edes. Kannattaa haravoida ensin rautaharavalla kaikenlaista saaviin, johon sitten kaataa vettä ojasta tai vastaavasta, polkee roskat tiiviiksi ja kippaa saavin jonkun ajan kuluttua kompostiin. Jätin sen sisälle ison koivunkannon siinä toivossa, että maasta nousisi juuria pitkin kosteutta ja kantokin lahoaisi nopeampaa pois... En tiedä, toimiiko, mutta huonokin punonta riittää. Seuraavasta tulee kauniimpi ja parempi, siistimpi ja... Siis varjoon laitoin sen kompostin; aamuaurinko saa mielellään paistaa siihen, jotta keväällä pieneliöt pääsisivät toimimaan mahdollisimman aikaisin ja myös toivossa, etteivät ne keskipäivällä kokonaan kuolisi eikä komposti kuivuisi tuulessa.

Huomasitkos uutista... Jo on aikoihin eletty!

Ihan vertailun vuoksi tuohon ylläolevaan, kun nyt parisataa vuotta myöhemmin kirjoitetaan näin:

"Saneeraustyöt jatkuvat edelleen kymmenillä tiloilla. Saneerausten kohteeksi on joutunut Tennesee-salmonellabakteerin vuoksi 77 kanalaa ja sikalaa. Korvaussummat vaihtelevat tilakohtaisesti kymmenistä tuhansista jopa 800 000 euroon." - 25.5.09 Uutisissa -

Se bakteerihan tulee aina uudelleen ulkolaisen soijan mukana. Miksi sitä ei kielletä tuomasta maahan?

Sivu on osa suurempaa kokonaisuutta