"Sitä voi muodostua torjunta-aineena käytetyn alumiinifosfidin hajotessa sekä esimerkiksi pallografiittivaluraudassa muodostuneen magnesiumfosfidin reagoidessa työstettäessä esim. leikkuunesteen kanssa (Mathew, 1961; Roaldsnes, 1982).
Viljasiilojen tuhohyönteistorjunnan aikana on mitattu kahdeksan tunnin vertailuajan pitoisuudeksi alle 0,06-1, 6 ppm, ja lyhytaikaisesti 0,1-52 ppm (keskimäärin 2,5 ppm) (Zaebst ja muut, 1988)." - ketsu -
Alumiinihydroksidi uudessa rokotteessa lienee aiheuttanut sen vaivan, mistä muuan äiti kertoili vasta: lapselle jäi sen rokotteen jälkeen kouristuskohtauksen jälkeen vaivaksi, että hänellä vetää päätä jatkuvasti toiseen suuntaan, siis ei voi rentoututua ollenkaan! Kuinka moni noista edes valittaa minnekään, mutta kaikenlaisia koekaniineja me ollaan oltu jo vuosikaudet! Onhan alumiinihydroksidia ja sukralfaattia (sis alumiinia) monissakin lääkkeissä, mutta että vauvoillekin sellaista... Surullista.-(
Alumiinia ollaan nyt harkitsemassa kielletyksi lisäaineeksi, selviää Eviran uudesta katsauksesta. Miksi vasta nyt? Kun niin moni ihminen on sairastunut ruoasta (alumiinihan on yleinen aines torjunta-aineissakin ja lääkkeissä titaanidioksidin seosaineksena) eikä moni arvaa, että jos elimistö ei sitä siedä, ei sen haitat lääkkeellä poistu! Solusalpaajaa tai kortisonia käyttävät eivät saa välttämättä häiritseviä oireita, kuten turvotusta ja kutinaa, sormien ja varpaiden puutumista ja huminaa korvissa. Pikkulapsen kohdalla sellaiset saattavat vaikuttaa jopa "kiltiltä" tapaukselta!
Alumiinia tosiaan saadaan jo sapuskasta siksi, että se on niin monessa muodossa siinä: kuten lisäaineina, tosrjunta-aineiina ja esimerkiksi soijassa - kertoo Christer myös..
"Potilailla, joilla seerumin kalsiumpitoisuus on jatkuvasti normaalia suurempi ja jotka tarvitsevat fosfaatinsitojaa, joudutaan käyttämään alumiinihydroksidia tai -karbonaattia. Nämä ovat tehokkaita fosfaatinsitojia, mutta koska osa alumiinista imeytyy suolistossa, niiden jatkuvaan käyttöön liittyy alumiinin aiheuttamien myrkytysoireiden kehittyminen. Tällaisia ovat erytropoieenille resistentti anemia, osteomalasiaa muistuttava luutauti ja dementia." - siv 480 kirjassa Ravitsemustiede -
Alumiinisulfaattia käytetään veden kemialliseen puhdistukseen... Alumiinista olen aiemminkin ollut kiinnostunut, mutta vasta nyt käsitin, kuinka mitättömiä ovat ihmisten kokemukset lääketehtaiden kokeilujen rinnalla:-(
"kiinteistöjen sisällä lämmin vesi saattaa liuottaa putkimateriaaleista raskasmetalleja veteen. Tästä syystä kylmä vesi on laadullisesti parempaa kuin kuuma vesi. Lämmin vesi ei täytä talousveden laatuvaatimuksia ja laatutavoitteita, koska se lämmitetään kiinteistön toimesta sen omassa lämpimän käyttöveden varaajassa." - treen vesi -
Sivu on osa suurempaa kokonaisuutta