"Oletteko jo löytäneet alun, kun kerran kysytte lopusta? Loppu on siellä, mistä kaikki on saanut alkunsa. Onnellinen se, joka tavoittaa alun. Hän saa tuntea myös lopun eikä ole näkevä kuolemaa." -J.N. Kirjassa Nag Hammadin kätketty viisaus-
Jumala (=Kaikkivaltias tarkoittaa sitä, jolla on kaikki valta) on kaikkialla. Ei sitä tarvitse mistään ETSIÄ. "Niin maan päällä kuin taivaassa" tarkoittaa tätä hetkeä. Taivaalla tarkoitetaan siis tavallaan "kokonaisuutta", siis sitä, missä Jumala vaikuttaa - ajassa. Sen käytön määrää aurinko - tai nykyään monilla se on kellokoneisto:-) Jumala ei siis johdata ketään, mutta osana luontoa saattaa joutua luonnon lakien tönäisemäksi. Ihminen toimii kyllä, jos itse haluaa. "Totuuden henki, johda Sinä meitä" taas voisi hyvin tarkoittaa sitä, että osaa kuunnella omia tuntemuksiaan, olla rehellinen itselleen. Jos siinä onnistuu, ei voi pitkällä aikavälillä tehdä vääryttä muillekaan. Yksinkertaista ja selkeää, jopa luonnollista!
Miksi ne kirjakääröt kätkettiin vai katosiko ne vahingossa? Aiheesta on tehty elokuva, Stigmata, jonka lopussa selviää osa "totuutta". Mutta Jeesus sanoi myös, että "Tiedä, mitä edessäsi on, ja niin se, mikä on sinulta salattua, paljastuu sinulle. Ei ole nimittäin mitään salattua, mikä ei tule ilmi." Mutta elokuvalla halutaan aina rahastaa... Muussa tapauksessa koko elokuvaa ei olisi tehtykään! Asiat voisi tuoda julki valmiissa eri uskontokuntien hierarkisissa systeemeissä, mutta eipä siitä kuulu mitään edes televisiossa!
Meidän täytyy katsoa luontoa, eikä etsiä totuuksia muualta. Siellä toteutuu iankaikkiset luonnon lait, niin taivaassa kuin maan päälläkin, paitsi että taivas on tässä ja nyt, koska se alkaa maan pinnalta. Nykytietämyksen mukaan kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja samat asiat tapahtuu myös maan alla, mutta sitä ne eivät tienneet ajanlaskun alussa:-)
Olisiko historian kulku toisenlainen, jos sen ajan ihmiset olisivat tajunneet luonnon kiertokulun, osanneet hyödyntää kompostoimisen ja biokaasun, maalämmön ja aurinkoenergian? Ei olisi tarvinnut kehitellä "tuonpuoleista" taivaspaikkaa ollenkaan:-) Tänään ratkaisee raha kaiken ja ihmiset ovat ihan hukassa, kun ovat kadottaneet luonnon - itsessään ja ympärillään. Anto Leikola kertoo kehrääjälinnusta Hesarissa - lue ihmeessä, kuinka pienet asiat ratkaisevat päivittäin sen elämän, ja muista se aina, kun palelee.
Kirkko voisi periaatteessa edistää taloudenpidollaan hyvääkin, mutta se on niin suuri asia, että en taida sellaista aikaa ehtiä nähdä ikinä. Yhtenä esimerkkinä hankkimalla viininsä kotimaisilta viinitiloilta... Mutta sekin on jo vanha juttu.
Tasa-arvokysymystäkin Hän ajoi, mutta ei se voinut toteutua, koska MIEHET kirjoittivat Hänen sanat ylös ja alkoivat myymään niitä. Tasa-arvoasia, mitä Hän myös ajoi, jäi kokonaan kuoleman jälkeen käsittelemättä, sillä naiset eivät osanneet kirjoittaa. Mun mielestä Hän yritti osoittaa koko elämällään, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja että jokaisen kokemuksilla on paljonkin merkitystä tuossa kokonaisuudessa, oli se sitten jokin fyysinen tai psyykkinen seikka.
Hän ei pystynyt parempaan. Vaikka Hän kuinka yritti sanoa ihmisille, että jokaisessa itsessään on yhtaikaa se valtava voima ja samalla pienin mahdollinen tekijä, jota ilman mitään UUTTA ei voi syntyä... Sillä elämä on kuin joki, pisarasta alkaa.
"Vaikka ihmisellä olisi kaikki tieto, mutta häneltä silti puuttuu yksi, hänellä ei koskaan ollut mitään", Hän sanoi heille.
Kuten Krishnamurtikin, Hän ei varmaankaan halunnut itsestään henkilöpalvonnan kohdetta. Siinä Hän teki virheen, eikä itsekään käsittänyt, miten. Miksi ihminen tahtoo aina jonkun idolin? Miksi ei voi olla tyytyväinen siihen, mitä luonnostaan on - like a Virgin?
Sanoihan Hän muuten senkin, että "He eivät tiedä, mitä he tekevät". Mutta ei se mikään SYY ollut mennä ristille, eikä ainakaan mun takia olisi tarvinnut sinne mennä. Siihen aikaan ristiinnaulitseminen on ollut maan tapa, eikä Hän ole ainoita ristillä kuolleita. Olisikos historia toisenlainen, jos Hänellä olisi ollut omia lapsia? Niistä en ole koskaan kuullut, mutta Magdalan Maria oli "vajavainen", nimitystä käytettiin siihen aikaan mahosta naisesta. Olisivatko omat lapset antaneet kaiken tapahtua? Äitikin katsoi vain vierestä...
Mutta Hänen sanat jäivät ihmisten mieliin ja siinä mielessä hän on jo ylösnoussut, tavaallaan uudestisyntynyt:-) Toiset ihmiset toteuttavat sitä "yhteistä hyvää" mahdollisimman monelle, jos pystyvät. Hyvä on olemassa jokaisessa ihmisessä, kun ei tuhlata kallista energiaa olemattoman pahan vastustamiseen. Niinkö? Tuonpuoleinen liittyy siis evoluutioon ja hänen osansa siinä kokonaisuudessa oli täyttynyt sillä hetkellä, kun sydän pysähtyi:
"Se on täytetty"
Jeesuksen viimeiset sanat ristillä kertovat, että Hänen tehtävänsä tässä kokonaisuudessa, Isän valtakunnassa oli loppu. Hänen sanansa elää, mutta niistä ei olisi koskaan saanut tehdä mitään oppia, jolla ihminen alistaisi toista ihmistä, vetäisi itsensä pois kokonaisuudesta tai korottaisi oman toimintansa toisten tekemisiä tärkeämmäksi. Jos haluat osallistua keskusteluun aiheesta, ole hyvä!
"Latinan sanat humanitas, ihmisyys, ja humus, maa, ovat lähellä toisiaan. Humanismi on maanläheistä elämänviisautta, joka kumpuaa maasta ja maisemasta." Lue Anto Leikolan artikkeli Hesarista. Missä vaiheessa tuo yhteys on kadotettu, kun ihminen uskoo enää pillereihin, eikä aina omaan voimaan ollenkaan - taivaankappaleiden voimasta puhumattakaan?
sivu on osa suurempaa kokonaisuutta