
"On oikeastaan merkillistä ja vähän huolestuttavaa, että näin asiantunteva ja monin tavoin kiinnostava kirja on ilmestynyt omakustanteena. Onko tästä tehtävä se johtopäätös, että nykyiset kustantajamme julkaisevat kirjoja enää vain rahaa tahkotakseen?" - Kalevassa linnuista, meidän ajan elävistä dinoista -
Teen tanssilistan, joka koostuu Piirpauken levyiltä kerätyistä kappaleista. Kuvittelen, että voisimme joskus tanssia niitä - en ole varma, arvaanko lajin oikein, mutta kokeillaan joskus jossain, missä?
Yritän järjestää kappaleet siihen järjestykseen, että - kuten lavatansseissa on tapana - jokainen setti olisi sopivan rasittava tanssia ja niin, että rasitus jakaantuisi tasaisesti pitkin iltaa. Valitettavasti nyt biisit on eri levyillä. Toiveena onkin, että saataisiin Piirpauke kiertämään myös tanssilavoja, eikä vain savuisia konserttitiloja, missä ei kukaan kuitenkaan mahdu tanssimaan;-)
Listassa on siis Levyn nimi, siinä kappaleen numero, biisin nimi, tanssin kestoaika. Olisi kiva, jos tanssilista annettaisiin ennakkoon, ettei ne toivebiisit menisi ohi just silloin, kun käväsee jäähyllä.
Selityksiä ei tarvita esitysten välillä, mutta olisi hyvä, jos joku sanoisi välillä, onko kyseessä valssi, salsa, polkka vai rumba, et tietää hakea oikeaa tyyppiä lattialle. Tämä lista on vielä keskeneräinen - eihän minulla ole edes kaikkia levyjä kuunneltuna!
Tarkoitus olisi koota tauottomat tanssit ja helpottaa levyjen soittajan työtä - useinhan he jakavat juomiakin ja siivoavat pöytiä. Taukoja tulee niistä biiseistä, joita ei jostain syystä jaksa tai halua tanssia - siksi olisi hyvä, jos lista olisi jossain tulostettuna, tietää varautua ennakkoon. Nämä biisit kun ovat sellaisia, että polkatkin kuuntelee mielellään, vaikka ei tanssisikaan. Siitä oli iso joukko Piirpaukefaneja Oulussa Valve-salissa, josta kuvan nappasin syksyllä 2008. Uusin levy puuttuu listasta kokonaan, mutta löytyy sekin, jos joku haluaa kuunnella.
Tässä vaiheessa ei ole vielä kokeiltu vauhdilla tätä listaa, joten ei kannata vielä tulostaa - jos ei sitten omista noita levyjä ennestään ja järjestä jameja jo... Teoston tietysti jokainen muistaa ja tuntee?
Levyllä Sillat .................nro 1 -- La Fuente --4 min.......................... ***Kaikki lattialle!
Levyllä Ikiliikkuja ..........nro 12 -- La Luna --4:10............................... ****Foksia, Fuskua
Levyllä Sillat .................nro 10 -- Erdkönig (alku kanteleella) --4:23...... **** Masurkkaa?
Levyllä Global Servisi .....nro 11 -- Lamb`s Polska --4:58................... ****Hidasta valssia
Levyllä Ave Maria ..........nro 12 -- Kulku Kuutamossa --3:35.............. **** Valssia
Levyllä Kalabalik ...........nro 8 -- Piippu Tupakkaa ja Ryyppy Viinaa yli 5 Foxia, fuskua
Levyllä Laulu Laineilla ....nro 1 -- Laulu Laineilla 2:51...................... **** Foxia, fuskua
Levyllä Ikiliikkuja ..........nro 15 -- Niin minä neitonen 4:07............... *** Salsaa
Levyllä Ave Maria ..........nro 4 -- Rumba de Angel...................... **** Salsaa
Levyllä Ikiliikkuja ..........nro ---- Serenadi 3:55........................... **** Hidasta valssia
Levyllä Ikiliikkuja ..........nro 3 -- Soi vienosti murheeni soitto 4:42 **** Hidasta valssia
Levyllä Ave Maria ..........nro 10 -- Viipurin Vihtori 2:38...................... **** Polkkaa
Levyllä Ave Maria ..........nro 11 -- Hurmalan häät 3:23...................... **** Polkkaa
Levyllä Laulu Laineilla ...nro 9 -- Minne? 2:36................................... **** Miten kukin tahtoo!
Levyltä Ikiliikkuja .........nro 1 -- Konevitsan kirkonkellot 5:07....... **** Triolia? Boleroa?
Levyllä Ikiliikkuja .........nro 11 -- Hullu Sakari 3:42............................**** Hidasta foxia
Levyllä Ikiliikkuja .........nro 2 -- Imala Maika 4:03........................... **** Foxia
Levyllä Ave Maria .........nro 5 -- El Valle de Margarita 4:26............. **** Rumbaa
Levyltä Kalabalik .........nro 3 -- Pa`la Musica ............................**** Rumbaa
Levyllä Ikiliikkuja .........nro 4 -- Swedish Reggae &:02.................... **** Foxia
Levyllä Ikiliikkuja .........nro 13 -- Tuku Tuku 3:30.............................. **** Foxia, sottiisia
Levyltä Ave Maria ........nro 13 -- Ave Maria ...............................**** Hidasta valssia
Levyllä Laulu Laineilla...nro 14 -- Kehtolaulu 4:50..............................**** Hidasta valssia
Levyllä Sillat ...............nro 8 -- Taivahan mannaa 6:31..................**** Triolia tms
Levyllä Laulu Laineilla ..nro 3 -- La Pastorella 1:42..........................**** Miten kukin tahtoo!
Levyllä Kalabalik .........nro 10 - Tilu Tallaa n ...:.......................**** Foxia, fuskua
Levyllä Sillat ..............nro 2 -- Tuulantei 3:17................................**** Foxia, fuskua
Levyltä Sillat ..............nro 3 -- Kesäillalla 8:17..............................**** Hidasta valssia
Levyllä Ikiliikkuja.........nro 8 -- Berceuce 3:04 ...........................**** Hidasta valssia
Levyltä Tuku Tuku .......nro 6 -- Serimeni ...:.. ..........................**** Sambahumppaa
Levyltä Ikiliikkuja .......nro 16 -- Suutarin emännän kehtolaulu 4:57 *** Sambaa, lopussa salsaa?
Levyllä Ikiliikkuja .......nro 7 -- Joropo Llanero 3:14........................**** Salsaa
Levyllä Sillat .............nro 6 --Punapaula 6:11.............................. **** Salsaa
Levyllä Ikiliikkuja .......nro 10 -- Rondo à la Turca 3:55.................... **** Polkkaa
35....Levyllä Ikiliikkuja ......nro 14 Anillo l. Tuohinen sormus .....2:31 **** Polkkaa
Siis aina kaksi kappaletta peräkkäin ja minuutin tauko niiden välillä ettei mene tanssiinhakuajalta hukkaan alku biisistä ryntäillessä.
Olisi tietysti hyvä, jos salissa ei seinustoilla olisi ollenkaan penkkejä, ei tuota ryysistä olisi tanssilattialla ollenkaan ja haku tapahtuisi jostain muusta tilasta, mutt ei niin, että lattialle kukaan voisi tulla läikyttelemään juomia! Kastuneilla kengillä ei ole kiva tanssia ja lasinsirujen päällä se on säämiskäpohjaisilla kengillä myös vaarallista - niihin kaatumisesta puhumattakaan!
Jos ei ole paria, voi ottaa tuntemattomankin käden vaikka molempiin käsiin ja tehdä piirin, saada tukea kaverista tai tanssia vaikka rivissä - ja miksei yksinkin, jos siltä tuntuu? Soittajia ei pitäisi neuvoa, jos vähänkin itse osaa tanssia... sillä eiköhän ensin ole aina jokin ääni, jota seuraa liike, ja loput onkin makuasioita?
Ylläolevaa listaa voi hyödyntää monella tavalla: jos tulostaa se, leikkaa kappaleet liuskoiksi ja arpoo niistä kappaleet, jolloin voi kokeilla erilaisten musiikkien tulkintaa - eihän mekään koskaan tiedetä, mikä kappale seuraavaksi tulee, miten se kannattaisi mennä - sitäpaitsi hyvin harvoin kukaan soittaa tanssikappaleita ihan samalla tavalla, kuin olemme ne kursseilla tottuneet kuulemaan;-)
Palautteet sivusta pyydän lähettämään minulle, eikä kenellekään muulle - kun muut eivät asiasta ole kuulleet edes;-)
Kannattaa lukea Heikkisen juttu ennakkoon, jos ei ole ennen tullut luettua... Ajan riennosta.
Syyspäivän tasaus tulee ensimmäisenä mieleen - juhlistettaisiinko sitä Oulussa - tarvitseeko iltajuomakortin, jos on erikoistoiveita tilojen käytön suhteen? Talvipäivän tasaus seuraavan kerran jne - ei voi kukaan erehtyä illastakaan - siis ennen sitä aloitetaan:-D
"Jos maapallo pyörisi suoraan kiertoratansa suuntaisesti, toisella puolen olisi ikuinen yö. Jos pallo pyörisi aurinkoa kohden, päivät olisivat aina yhtä pitkiä. Maapallon akseli on kuitenkin 23,45 astetta kulkusuunnasta kallellaan." - Kalevassa -