"Vuonna 1576 Digges julkaisi kirjan, jossa hän esitteli Kopernikuksen uutta maailmankuvaa. Kirjassa oli kuva, jonka otsakkeena oli Täydellinen esitys Taivaallisista Palloista. Keskellä oli Aurinko, jota ympäröivät planeetat Merkuriuksesta Saturukseen, kukin omassa perinteisessä taivaansfäärissään." - Esko Valtasen kirjassa "Ihmeitä kävelyretkiä kaikkeuteen" -
Huomasin viime keväänä tyhjän lämmittämättömän huushollin lämpötiloja mitatessa, että viikon aikana keskilämpötilaksi tulee yleensä iltaan mennessä se, mikä on illalla ollut. Vai tuleeko se sen mukaan, mikä se on alimmillaan ollut? Viikon päästä luku kuitenkin usein oli se -eikä tarvinnut enää ennustella tulevaa. Mutta onhan tuo loogista, että kaikki taivaankappaleet vaikuttaa myös jollakin tavalla toisiinsa ja sitä kautta kaikeen, kaikkeen! Siis nuo ovat näkyvillä paljaalla silmällä, jos osaa katsoa oikeaan aikaan tarpeeksi pimeällä ja selkeällä säällä:
- maan- antaa antimiaan, satoa, ruokaa-day kuu (vuorovesi voi tuoda rantakiville kaloja, hae ne ennen kuin lintu tai minkki tai uusi vuorovesi tulee, tulee se kuitenkin joka päivä!) Kuuhan on aikoinaan siongonnut maasta irti omalle radalleen... Miten olisikaan käynyt, jos se olisi yhtä suuri maan kanssa? Tai jos se halkeaisi ja kaksi puolikasta vemputtaisi tuolla taivaalla?
- tiisday Mars (kerää hedelmät ja lajittele ne: raakoja ei pidä syödä koskaan ja melkein kypsät on hyvä kypsyttää pöydällä, ettei etanat tai puput niitä vie:-)
- keskiweek Merkurius (jos kasveilla on pulaa vedestä, täytyy ihmisen niitä auttaa, tai jää hedelmät ja muu sato kokonaan saamatta. Pölyttäjät ja muutkin siivekkäät kaikkoavat sinne, missä on sopivasti puhdasta kastetta. Voi myös istuttaa havukasveja sinne, missä kevättalvella joku auringonarka, herkkä kasvi tarvitsee suojaa. Mitään ei voi pakottaa (eikä kannatakaan) kasvamaan paikassa, missä se ei tuota hedelmää. Tuntoaisti kannattaa säilyttää, jotta ymmärtää ajoissa siirtyä ajoissa piis paahteesta. Kastemadot kuolevat pian, mutta esimerkiksi sisiliskot hakeutuvat mielellään jopa lumen aikana kuumille grillikiville! Onpa joskus lämmitetty huoneita keräämällä kuumia kiviä sisälle - ehkä siihen aikaan, kun ihmiset ja eläimet ovat asuneet yhdessä saman katon alla: eläinten tuottama biolämpö karsinan pohjalla on tosi lämmin ja mukavakin;-)
- perjanday Venus Valmistaudutaan liikkumaan, jos ei hyötyliikuntaa ole, sitten tanssimaan, sillä siitä virkistyy kaikki jäsenet ja siihen voi kaikki osallistua. Jos ruokaa ja juomaa ei ole, on osattava säästää energiaa ehkä edessä tulevan pahan päivän varalle.
- lauanday Saturnus Ruokaa kannattaisi laittaa kerralla niin paljon, mitä yhdestä ruhosta saa: pieni eläin silloin, kun ei ole paljon väkeä koolla, luista sitten keitetään huomenna keitto eikä mitään jääkaappeja tarvitse. Joskus pelkkä kukonpoika (munivaa kanaa ei kannata syödä edes viime hädässä, vaan odottaa sitä munaa vaan!) riittää ateriaksi. Petoeläimet ottavat aina omansa ja joillekin riittää jopa raadot, mutta enempää ei kannata teurastaa, kuin on tarve. Kyllä eläimet säilyy hengissä, jos ei pakkanen tai metsäpalo tai kuivuus kaikkea syötäväksi kelpaavaa vie. Juureksien naatit on tietysti syötetty eläimille, joiden jättämät loput on kerääntyneet niiden alle kompostiksi. Juurekset esimerkiksi sietävät aika hyvin hallaöitäkin (- tuossa punajuurijuttu). Lypsävää lehmää ei tapeta, sanoi Fanni-Mariakin aikoinaan... aikan, jolloin eläkkeitä ei tunnettu, vaan vanhukset elivät syytingissä, jos ollenkaan luopuivat vallasta tilanpidossa:-(
- Sunday aurinko oikeastaan määrää kaiken, vaikka ei aina ole näkösilläkään. Sen lämpö kerääntyy kaikkeen mustaan, oli se sitten asfalttia, kangasta tai kalliota, mustaa maalia tai kiveä. Järjestä syysviileällä ikkunoiden eteen mustat kankaat, mustat huonekalut sille seinälle, minne ilta- ja aamuaurinko (yöllä ei välttämättä tarvitse laittaa puita uuniin vielä, jos onnistuu keräämään enimmäiset säteet idästä ja lännestä ne illan viimeiset) lankeaa: mustat säleverhotkin kannattaa sulkea aina, jos ei valoa tarvitse! Hassua, mutta valo itsessään peilin kautta ei lämmitä, ainoastaan se ne säteet, mitkä mustalle lankeaa - valo tietysti tuplaantuu peilillä, mutta se ei lämmitä:-).
Viikohan on vain aikaa (tekemistä mitä TÄYTYY tehdä) kuvaava aikataulu, minkä mukaan voi suunnitella tekemisiä! Jos aurinko paistaa, ei pidä ulkoilla enää keskipäivällä ollenkaan, vaan herätä ajoissa ja nykkiä rikkaruohot aamulla. Ne nimittäin kuolee pian siinä auringon paahteessa eivätkä enää juurru maahan uudelleen. Siemenethän eivät auringossa kuole, vaan ne juuret.... Moni juuri on sellainen, että jokaisesta pienestä pätkästäkin kasvaa uusi kasvi, jos olosuhteet ovat sopivat:-)
"Luonnon lait ovat pohjimmiltaan yksinkertaisia - tai niin ainakin toivomme niiden olevan - mutta kuten jokainen fysiikan kanssa tuskastellut tietää, niiden ymmärtäminen ja soveltaminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Ihmisen lainsäädännön sinällään järkevät ja toisinaan jopa yksinkertaisilta kuulostavat pykälät johtavat joskus oikeuden päätöksiin, jotka eivät millään mahdu maalaisjärkeen eivätkä iltapäivälehtien moraalikäsitysten puitteisiin, ja kuitenkin kaikki on tapahtunut niin oikeudenmukaisesti kuin mahdollista. ...Maailman mitat eivät ole meidän mittojamme, eivätkä maailman lait ole mittojemme mukaan tehtyjä lakeja." - siv 237 Ihmeitä E.V. -
"Evoluution näkökulmasta moni muukin arkipäivän uskomus on huuhaata. Vahvat eivät syö hitaita eikä eloonjäämiskamppailu ole yksilölaji. Yhteistyö on voimaa.- Vahvin ei voita eikä heikot sorru elontiellä. Päinvastoin elämässä menestyvät sopivimmat ja sopeutuvimmat. Ihminen nimeltä Esko Valtaojakin on epäselvä käsite, sillä hän, kuten muutkin ihmiset, elää samassa ruumiissa valtavan bakteeripopulaation kanssa. - Ilman näitä bakteereja kuolisin äkkiä ja nopeasti. Olen monen elävän olion solmima liitto, toimivan yhteistyön tulos." -Esko Valtaoja Punaisessa langassa -
Sivu on osa vähän suurempaa kokonaisuutta